10 merkkiä, joista tiedät hänen olevan tosissaan suhteenne kanssa

10.09.2014 06:35 - Reija Saarinen

Muutamasta merkistä voi hyvinkin päätellä sen, onko toinen tosissaan.

Uuden suhteen aloittaminen on aina ihanaa ja hieman jopa pelottavaa. Eniten sitä tulee ehkä pohtineeksi sitä, millaiset toisen tunteet todellisuudessa ovat. Muutamista merkeistä voi kyllä helpostikin päätellä sen, onko toinen tosissaan.

1. Hän kysyy sinulta puuhistasi enne kuin tekee omia suunnitelmiaan viikonlopulle.

2. Hän pettyy, jos ei hän kuule sinusta päivän aikana mitään.

3. Hän haluaa ottaa sinut mukaansa tärkeisiin tapahtumiin.

4. Hän tutustuttaa sinut paikkoihin, joilla on hänelle jokin erityinen merkitys.

5. Hän tietää mistä sinä pidät ja yllättääkin sinut aina välillä esimerkiksi lempiherkuillasi.

6. Hän tulee luoksesi laukun kanssa, jossa on tarpeet yökyläilyä varten.

7. Hän haluaa olla ystäväsi myös sosiaalisessa mediassa.

8. Hän tulee hoivaamaan sinua silloin, kun olet kipeä.

9. Hän odottaa sinua, vaikka haluaisitkin edetä suhteessa häntä hitaammin.

10. Hän tapaa mielellään ystäviäsi ja perhettäsi.

Oletko joskus miettinyt, että kannattaako suhteeseen jäädä? Jos haluat tietää, katso muutama hyvä neuvo täältä.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat