15 kekseliästä kosintatapaa, joilla hurmaat kumppanisi

06.08.2015 21:15 - Reetta Haverinen

Jos pelkkä polvikosinta kotitalon kynnyksellä tuntuu liian laimealta vaihtoehdolta, voi puolisoa kysyä avioon myös astetta erikoisemmalla tavalla. Seuraavien vaihtoehtojen joukosta löytyy varsin uniikkeja kosintatapoja, joista kannattaa ottaa vinkkiä.

Moni morsian haaveilee, että oma rakas esittäisi kosintansa romanttisella ja uniikilla tavalla, joka saisi muut naiset kateudesta vihreiksi. Sormuksen piilottaminen jälkiruokaan tai tähtitaivaan alla morsion eteen polvistuminen ovat klassisia, elokuvista tuttuja kosintatapoja, jotka voivat edelleen toimia. Jos kuitenkin kaipaat ideoita, kuinka pyytää puolison kättä mielenkiintoisella ja täysin ennalta arvaamattomalla tavalla, kannattaa sinun silmäillä läpi seuraava vinkkilista.

Kokosimme romanttiset neuvot Heaton House Farmin mielenkiintoisesta kosintaideoita esittelevästä infografiikasta.Tässä vinkkien parhaimmistoa:

1. Kosi paikassa, jossa tapasitte.

2. Kosi paikassa, jossa olitte ensitreffeillä.

3. Kosi paikassa, jossa rakastettusi on aina halunnut käydä.

4. Pyydä valokuvaajaa ottamaan sinusta ja rakastetustasi kuva. Poseeraamisen sijaan polvistu ja nappaa sormus taskustasi.

5. Kosi rakkaintasi paikassa, joka merkitsee teille molemmille paljon.

6. Nauhoita kosintasi äänitiedostoksi ja lisää se rakkaimpasi soittolistaan.

7. Anna mielitietyllesi valokuva-albumi, joka on täynnä yhteisiä kuvianne. Kosi rakkaintasi albumin viimeisellä sivulla.

8. Kosi rakastettuasi isolla kyltillä, kun hän astuu ulos lentokoneesta, junasta tai bussista.

9. Soita radioon ja kosi rakkaintasi lähetyksessä.

10. Pyydä bändi tai artisti esittämään "teidän kappaleenne" keskellä kaupunkia ja polvistu rakastettusi eteen.

11. Kosi rakastettuasi Trivial Pursuit -tietokilpailupelissä.

12. Tee kynttilöistä valaistu polku, joka johdattaa rakastettusi sormuksen luo.

13. Valmista ruoka-annos, johon olet taiteillut kosintasi syötävin kirjaimin.

14. Palkkaa ammattikokki tekemään teille romanttinen illallinen ja kosi rakastettuasi jälkiruoan aikana.

15. Jos olette olleet aikeissa hankkia kotiinne yhteisen lemmikin, kuten kissan- tai koiranpennun, käy ostamassa uusi perheenjäsen salaa rakkaaltasi ja sido sormus esimerkiksi tulokkaan kaulapantaan.

Katso informatiivinen Heaton House Farmin infografiikka tästä.


Lue myös: Voisiko kosinta yllättävämpi olla? Katso liikuttava video

Lähde: Heaton House Farm

Kilpailut

Uusimmat