28 vuotta iloa, surua, kyyneliä ja aurinkoa
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä niiden lieveilmiöistä.
Täytin tällä viikolla 28 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut lukemattoman paljon surua, iloa ja aurinkoa. Olen saanut itkeä ilosta ja tuntea, että minun puolestani ollaan valmiita tekemään mitä vaan. Minua on puukotettu selkään ja petetty. Minut on hylätty ja minulle on valehdeltu. Toisaalta minua on myös pidetty pinnalla ja kannateltu, kun omat jalkani eivät ole siihen pystyneet.
Polkuni varrelle on mahtunut paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat tehneet minut surulliseksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaikisestä. Jokaikinen heistä on opettanut minulle jotain maailmasta, itsestäni tai muista ihmisistä - niistä, jotka eivät tee minua surulliseksi.
Rukoilen, etten menettäisi enää yhtäkään tärkeää ihmistä. Tiedän kuitenkin, että niin tulee käymään. Kun niin käy, toivon, että voin kantaa mukanani sitä viisautta, mitä olen heiltä saanut ja oppinut. Toivon, että voin iloita siitä, että sain tuntea heidät sen sijaan, että ainoastaan surisin sitä, että menetin heidät.
Mitä enemmän minulle tulee vuosia, sitä vähemmän niillä tuntuu olevan merkitystä. Minun pitäisi varmasti jo panikoida lapsien hankkimisesta ja vakiintumisesta, mutta tällä hetkellä mieleni on rauhallinen. Olen miettinyt asiaa paljon. Olen valvonut öitä itkien ja uskoen, että onnea ei ole vain tarkoitettu minulle. Tällä hetkellä en näe asiaa niin. Olen alkanut uskoa, että elämä antaa minulle sen, mikä minulle kuuluu.
28 vuoden aikana olen oppinut, että niin kauan kun minulla on minut, voin olla rauhallisin mielin. Niin kauan, kun voin katsoa peiliin ja tunnistaa itseni, hyväksyä itseni ja hengittää syvään, minä pärjään kyllä.
Minä pärjään kyllä. Ja ehkä, ehkä olen jopa onnellinen.
Aikaisemmat Suhteettomuusteoriat pääset lukemaan tästä.
