5 asiaa, jotka tapahtuvat terveessä parisuhteessa

01.02.2015 20:15 - Linda Arponen

Terveeseen parisuhteeseen kuuluvat esimerkiksi kumppaneiden välinen luottamus ja kiitollisuus.

Miltä terve parisuhde näyttää? Todellisuudessa jokainen pariskunta ymmärtää sen omalla tavallaan. On kuitenkin joitakin yleispäteviä asioita, joita pariskunnan molemmat osapuolet tekevät silloin, kun he ottavat parisuhteen terveellisyyden tosissaan.

Seuraavassa on viisi esimerkkiä tällaisista asioita.

Annatte toisillenne aikaa olla yksin

Pariskunnat viettävät luonnollisesti paljon aikaa yhdessä, mutta jatkuva yhdessäolo voi tuntua jo tukahduttavalta. Terveessä parisuhteessa puolisot osaavatkin olla tarvittaessa myös erossa toisistaan niin, että molemmat voivat keskittyä pelkästään omiin kiinnostuksenkohteisiinsa. Tämä voi tarkoittaa niinkin pieniä, mutta merkityksellisiä asioita, kuten itsekseen lukemista makuuhuoneessa tai harrastuksiin lähtöä yksikseen.

Osaatte pyytää anteeksi

Vaikka olette hyvässä parisuhteessa, ei se tarkoita sitä, ettette koskaan tee mitään väärin. Terveessä parisuhteessa puolisot ovat valmiita pyytämään vilpittömästi anteeksi ja pyrkivät varmistamaan, ettei samaan virheeseen sorruta jatkossa.

Luotatte toisiinne

Terveessä parisuhteessa et koe tarvetta nuuskia toisen asioita, koska hän on jo täysin avoin. Tämän luottamuksen saavuttaminen voi viedä aikaa, mutta hyvä puoliso ymmärtää tämän ja lopulta tunnet luottamuksen sisimmässäsi.

Teette toisistanne parempia ihmisiä

Kun rakkaasi on vierelläsi, olet nokkelampi, hauskempi, ystävällisempi ja anteliaampi. Tämä johtuu siitä, että hän saa tämän aikaiseksi. Kannustatte toisianne ottamaan riskejä ja tuette toisianne silloin, kun sille on tarvetta.

Osoitatte toisillenne kiitollisuutta

Ette pidä pieniäkään asioita itsestäänselvyyksinä. Saatat esimerkiksi kehua häntä viiden minuutin ajan vain siksi, että rakkaasi oli niin ajattelevainen ja avulias kun hän vei roskat ja tyhjensi tiskikoneen. Myös hän osaa kiittää sinua vastaavanlaisissa tilanteissa.

Lue myös: Onnellisen parisuhteen salaisuus selvitettiin - toimitko itse sen mukaan?

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat