5 tapaa, joilla aikuiset lapset loukkaavat vanhempiaan sitä ymmärtämättä

23.06.2015 14:15 - Rea Tallgren

Lapsi-vanhempi -suhteet ovat usein epätasapainoisia, koska lapset ovat tottuneet nojaamaan vanhempiinsa antamatta välttämättä paljonkaan takaisin. Aikuisen ihmisen tulisi kuitenkin osata suhtautua vanhempiinsa ihmisinä eikä pelkästään vanhempina.

Omat vanhemmat ovat monelle aikuisellekin ainoita ihmisiä, joiden edessä ei jaksa esittää mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Näin ei toki pitäisikään joutua tekemään. Omien vanhempien pitäminen itsestäänselvyytenä ja huono kohteleminen ei kuitenkaan kuulu asialliseen ja kypsään käyttäytymiseen. Vanhempasi ovat luultavasti antaneet sinulle paljon - anna sinäkin nyt heille takaisin.

Family Share -sivusto on listannut viisi sellaista tapaa, joilla aikuiset lapset loukkaavat vanhempiaan monesti tiedostamattaan sitä itsekään. Lue lista alta.

1. Puhelut

Jos soitat vanhemmillesi vain harvoin, etkä koskaan kysele heidän kuulumisiaan vaan puhut vain omista asioistasi tai pahimmillaan pyydät joka kerta pelkästään palveluksia, voit olla varma, että se loukkaa vanhempiasi.

2. Raha

Vanhempasi luultavasti auttavat sinua mielellään aina, kun voivat, mutta jatkuva rahan pyytäminen ei todellakaan ole reilua, kun olet jo aikuinen, jonka tulisi pystyä seisomaan omilla jaloillaan.

3. Juhla- ja syntymäpäivät

Luuletko, etteivät vanhempasi välitä, jos unohdat heidän syntymäpäivänsä, tai et lähetä edes viestiä isän- ja äitienpäivän kunniaksi? Luulit väärin. Vanhempasi eivät ole neutraaleja sille, ettet ikinä muista heitä heidän tärkeinä päivinään. Sen sijaan asia saattaa tehdä heidät yllättävänkin surullisiksi.

4. Apu

Vanhempasi ovat tehneet sinulle elämäsi aikana lukemattoman määrän palveluksia. Mitä, jos sinäkin auttaisit välillä heitä? Jos vanhemmillasi on pieni eläke, ja sinulla rahaa, millä mällätä, mitä jos veisit heidät viikonlopuksi kylpylään? Tai jos olet vanhemmillasi ja huomaat, että auto kaipaa siivoamista tai ruoho leikkaamista, kenties voisit pyytämättä tehdä palveluksen, joka varmasti tekisi vanhempasi iloisiksi?

5. Juhlat

Luulitko, etteivät vanhempasi halua tulla perheesi luokse viettämään juhannusta? Ajatteletko, että he haluavat luultavasti viettää joulun keskenään? Luultavasti näin ei ole. Muista ehdottaa vanhemmillesi yhteisiä juhlapyhien viettoja ja kutsu heidät edes muodon vuoksi juhlapäivinä kylään, vaikka he viihtyisivät usein kahdestaankin. Harva vanhempi haluaa tuppautua, joten saatat yllättyä siitä, kuinka iloisena kutsu otetaan vastaan.


Lue myös: Katso, millainen tytär olet - tyyppejä on yhteensä 9

Lähde: Family Share

Kilpailut

Uusimmat