6 tieteellisesti todistettua tapaa saada hänet rakastumaan sinuun

22.05.2015 23:15 - Laura Sulkava

Kiinnittämällä huomiota omiin tapoihin ja toimintaan voi saada toisen rakastumaan juuri sinuun.

Tiede on pystynyt selittämään maalaisjärjelläkin ajateltuna selkeät tavat, jotka auttavat saamaan toisen henkilön ihastumaan ja rakastumaan sinuun. Olemalla kiinnostunut ja iloinen pääsee jo pitkälle.

Faktat perustuvat psykoterapeutti M. Gary Neumanin kertomiin tieteellisesti todistettuihin flirttailutekniikoihin, joilla voi valloittaa toisen ihmisen.

1. Katsekontakti

Harvardin yliopiston psykologin mukaan pariskunnat, jotka ovat todella rakastuneita, katsovat toisiaan silmiin noin 75 prosenttia ajasta. Silmiin katsominen koetaan todella puoleensavetävänä.

2. Ole kiinnostunut ja kuuntele

Washingtonin ja Nevadan yliopistojen tutkimusten mukaan olemalla hyvä kuuntelija saa toisen rakastumaan itseensä. Ihmiset rakastavat sitä, että heitä kuunnellaan eikä aihetta vaihdeta heti ja puhetta käännetä itseen. Kysele siis lisäkysymyksiä ja keskustele aiheesta.

3. Arvosta toista

Turhan moni ei tunne oloaan arvostetuksi suhteessa ja omaa huonoja kokemuksia aiheesta. Osoittamalla arvostavasi toista ja tekemällä hänen olonsa erityiseksi, voit vaikuttaa erinomaisesti siihen, että toinen rakastuu juuri sinuun.

4. Hymyile paljon

Hymyily saa sinut näyttämään houkuttelevammalta, kiinnostavammalta ja se luo sinusta mielikuvan voittajana. Ominaisuudet kasvattavat sitä, kuinka kuuma pakkaus ja itsevarma olet muiden silmissä.

5. Koskettele

Koskettelu tekee luo vahvemman siteen ja tekee olon mukavaksi. Pienet kosketukset voivat siis olla suuressa roolissa, kun yrittää valloittaa toisen sydäntä.

6. Huomioi intohimon kohteet

Kun ihminen kertoo jostain asiasta intohimoisesti, hän todennäköisesti jakaa kanssasi jotain sellaista, josta on haavoittuvainen. Arvostamalla sitä, mitä hän rakastaa, voit vastaavasti saada itsellesi rakkautta.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat