Kuva: Fotolia

Yhteinen lemmenpesä saa pariskuntien tunteet heittelemään - kuulostavatko tutuilta?

16.06.2016 22:45 - Emmi Moilanen

Muuttoprojekti voi saada tunteesi vaihtelemaan laidasta laitaan hetkessä.

Seurustelukumppanin kanssa yhteen muuttaminen on ihanaa, mutta usein myös hermoja koettelevaa aikaa. Women's Health listasi skaalallisen tunteita, jotka luultavasti käyt läpi muuttoprosessinne aikana.

Innostuneisuus

Kun teette päätöksen yhteen muuttamisesta, valmistautuminen voi alkaa! Saatat löytää itsesi selailemasta tuntikausia internetiä etsiessäsi inspiraatiota yhteisen kotinne sisustukseen. Epäilyksen tunteille ei tässä vaiheessa anneta sijaa.

Stressi

Yhteiselonne ensimmäinen koetinkivi on muuttopäivä. Pakkaaminen, tavaroiden kantaminen ulos ja sisään sekä muuttolaatikoiden purkaminen ei ole useimmille pariskunnille kovinkaan nautinnollista puuhaa. Voitte ennakoida väistämättömiä kiistoja varautumalla etukäteen esimerkiksi pitsalla ja kylmällä juomalla.

Kompromissit ja mukautuminen

Mielestäsi ei ehkä voi olla mitään kamalampaa, kuin anime-sarjan juliste keskellä olohuoneen seinäänne. Sinun kuitenkin tulee vain hyväksyä tilanne ja pohtia ratkaisua, joka miellyttäisi teitä molempia. Ehkä kauniit kehykset tekisivät julisteesta enemmän katseen kestävän?

Ällötys

Saatoit olla tietoinen hänen sotkuisuudestaan jo aikaisemmin, mutta yhteisessä kodissa sinulle todennäköisesti realisoituu totuus siitä, että hän ei ehkä tiedä mikä vaateripustin tai roskakori on. Voi myös olla, että mies ei ole tottunut näkemään kylpyhuoneen valloittanutta meikkiarsenaalia. Lisäksi hän saattaa ihmetellä, kuinka paljon hiuksia naiselta voikaan lähteä… Hiuksia löytyy niin suihkusta, lakanoista kuin keittiöstäkin.

Turhautuminen

Pariskunnan riitelevät, se on fakta. Mutta vihanpidon dynamiikka muuttuu, kun muutatte saman katon alle. Enää et voi paeta konfliktitilanteita omaan kotiisi, vaan joudut kohtaamaan ja selvittämään ongelmatilanteet todennäköisesti nopeammin, kuin ennen.

Hyväksyminen

Kaikki haisevat joskus pahalta, käyvät tarpeillaan vessassa eivätkä ole joka hetki hehkeimmillään. Arki tuo luultavasti eteenne hetkiä, jolloin viimeistään joudutte hyväksymään toistenne inhimillisyyden.

Nostalgia

Tulee aikoja, kun kaipaat “vanhoja hyviä aikoja” takaisin, jolloin asuit yksin ja saatoit tehdä oikeastaan mitä tahansa huvittaa. Tämä on luultavasti vain hetkellinen tunne, koska pian taas muistat, että asiat ovat nykyisin paremmin kuin ennen.

Mielihyvä

Yhteisessä kodissa voitte jakaa kumppaninne kanssa suukkoja ja halauksia, milloin vain haluatte. Myös sohvalla köllöttäminen ja viinin nauttiminen yhdessä ovat aina vaihtoehtoissa pitkän työpäivän jälkeen ilman, että toisen täytyy kulkea ruuhka-aikana kahden kodin väliä. Myös makuuhuone on aina vain muutaman askeleen päässä. Nauttikaa tästä mahdollisuudesta, teillä on jotain mitä useimmat muutkin haluaisivat.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Mikä on järkevää asumista? Valitse asunto elämäntilanteen mukaan

Kilpailut

Uusimmat