Kuva: Shutterstock

5 päätöstä, joita ei koskaan tulisi tehdä heti eron jälkeen - oletko sortunut?

22.10.2018 23:15 - Emmi Moilanen

Suuret ulkonäköä koskevat muutokset on parempi tehdä vasta sitten, kun eron aiheuttama tunnekuohu on hieman laantunut.

Parisuhteen päättyminen on usein suuri elämänmuutos, johon liittyy myös paljon surua. Isojen päätösten tekeminen esimerkiksi tulevaisuuden suhteen voikin tuntua tunnekuohun keskellä haastavalta.

Elite Daily listasi päätökset, joiden tekemistä eron jälkitunnelmissa tulisi välttää.

Päätökset, joiden tekemistä tulisi välttää, kun ero on tuore:

1. Suuret, ulkonäköä koskevat muutokset. Olipa kyse sitten uudesta hiusväristä tai tatuoinnin hankkimisestä, lopullinen päätös asiasta on parempi tehdä vasta eron aiheuttaman tunnekuohun laannuttua.

2. Uuden parisuhteen aloittaminen heti eron jälkeen.

3. Töistä irtisanoutuminen. Vaikka parisuhteen päättyminen saa aikaan sen, että elämässä tuntuu alkavan täysin uusi vaihe, koko arkea ei kuitenkaan ole hyvä kääntää ylösalaisin. Pohdi työpaikan vaihtamista uudelleen sitten, kun olet toipunut suurimmasta surusta.

4. Kalliit hankinnat. Eron jälkeinen aika ei ehkä ole paras mahdollinen aika uuden auton tai asunnon hankinnalle. Myös uuden materian ylenpalttinen ostaminen ei todennäköisesti paranna mieltäsi kuin lyhyen hetken ajan.

5. Ulkomaille muuttaminen. Vaikka etäisyyden ottaminen eron jälkeen tuntuisikin hyvältä ajatukselta, uuden paikkakunnan suhteen ei tulisi tehdä hätiköityjä päätöksiä. Arvioi tarkasti, kuinka suurta elämänmuutosta kaipaat ja oletko valmis muuttamaan kauas myös perheestä ja ystävistä koostuvasta tukiverkostostasi.

Lue myös: Mietitkö eroa? Vältä hätiköidyt päätökset kysymällä itseltäsi 7 tärkeää kysymystä

Lue myös: Ero ei ole maailmanloppu - ajatukset, jotka jokaisen kannattaa sisäistää

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat