Kuva: Shutterstock

Joskus ero on parempi vaihtoehto - 6 merkkiä paljastaa, että saatatte olla onnellisempia erillään

20.04.2019 15:15 - Emmi Moilanen

Eräs merkki hiipuvasta rakkaudesta on se, että ette enää pysty keskustelemaan asioista yhtä avoimesti kuin aiemmin.

Rakkaus on asia, jonka puolesta kannattaa taistella ja parisuhteen pelastamiseksi kannattaa nähdä vaivaa. Joskus kuitenkin asiat ajautuvat siihen pisteeseen, että erimielisyyksiä tuntuu lähes mahdottomalta ratkaista ja olo on molemmilla osapuolilla onneton.

Your Tango -sivusto kokosi yhteen hälytysmerkit, jotka paljastavat, ero ja parisuhteen päättäminen saattaisi tehdä teistä molemmista onnellisempia.

Hälytysmerkit, joita kannattaa tarkkailla:

1. Sinulla ei ole hyvä olla suhteessanne ja sinusta on alkanut tuntua siltä, ettet voi olla täysin oma itsesi.

2. Ette voi enää puhua avoimesti mieltänne painavista asioista, ja erimielisyydet jäävät usein selvittämättä.

3. Sinulla ei ole enää muuta elämää kuin kumppanisi, sillä hän on jotenkin saanut aikaan sen, että kaikki pyörii vain hänen oman napansa ympärillä.

4. Saat nykyisin kumppaniltasi ristiriitaisia signaaleja ja riitojen keskellä hän saattaa uhkailla erolla. Seuraavana hetkenä puolestaan kaikki tuntuu olevan hyvin, etkä saa selitystä kumppanin heitteleville tunteille.

5. Kumppani ei vastaa enää tunteisiin toivomallasi tavalla ja sinulla on suhteessanne olo, ettet ole riittävän rakastettu.

6. Parisuhteenne syvimmät ongelmat johtuvat aina samoista asioista ja teillä on vaikeuksia päästä menneistä erimielisyyksistä yli. Huomaatte, että historia toistaa itseään ja aina samat kipukohdat ajavat teitä erilleen.

Lue myös: Oletko parisuhteessa valehtelijan kanssa? 5 paljastavaa merkkiä

Lue myös: Parisuhdetyyppejä on kolmenlaisia - katso tunnistatko itsesi ja kumppanisi

Lue myös: Oletko epävarma parisuhteen jatkosta? Kysymykset, jotka auttavat selvittämään ajatuksiasi

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat