Kuva: Fotolia

Söpö, seksikäs tai kaunis - Mitä miehet tarkoittavat kun sanovat näin?

26.11.2015 23:15 - Emma Ylistalo

Kutsuiko mies sinua söpöksi, seksikkääksi tai kauniiksi ja sinä jäit miettimään, mitä hän oikeastaan tarkoitti sillä?

Ihan ensimmäiseksi kannattaa muistaa, että nämä kaikki ovat kohteliaisuuksia mieheltä. Ei siis ole syytä loukkaantua, vaikka mies kutsuikin sinua söpöksi, eikä kuumaksi. Mutta kuka osaisikaan selvittää näiden sanojen eroja paremmin kuin itse mies. Dan Scotti kertoo, miten hän kokee nämä sanat.

Naiset saattavat kokea sanan "söpö" hieman halventavana, sillä useimmiten tällä samalla sanalla kutsutaan koiranpentuja tai vauvoja. Söpöksi kutsuksi tuleminen on kuitenkin hyvin kaukana negatiivisesta. Söpöydellä viitataan usein naisen pidättyväiseen temperamenttiin. Miehet eivät kuitenkaan tarkoita, että tällainen nainen ei pystyisi ottamaan kaikkea huomiota, jos näin haluaisi. Ja söpöydellä on myös todella hyvä puolikin - miehet nimittäin kokevat söpöt naiset helposti lähestyttävinä.

Fyysisesti söpöillä naisilla on usein pehmeät kasvonpiirteet ja he näyttävät nuorilta. Mutta tälläkään miehet eivät tarkoita, että heitä voisi verrata söpöihin pikkulapsiin. Naiset ajattelevat helposti, että söpöksi kutsutaan silloin, kun naista ei voi sanoa kauniiksi tai seksikkääksi. Scotti haluaa kuitenkin korjata tämän harhaluulon. Söpö nainen ei yritä liikaa - sillä hänen ei tarvitse.

Kun mies voi kutsua naista seksikkääksi, nainen yleensä myös tiedostaa sen itse. Seksikäs nainen on usein se, joka huomataan baarissa. Vaikka seksikkyydellä voidaan tarkoittaa myös fyysistä ulkomuotoa, Scotti muistuttaa sen liittyvän useimmiten hyvään itsetuntoon.

Seksikäs nainen on seksikäs itsensä takia, sitä eivät tee seksikkäät vaatteet. Seksikkäällä ei myöskään tarkoiteta naista pelkästään makuuhuoneen puolella, vaan esimerkiksi uraansa täysillä panostava nainen voi Scottin mielestä olla seksikäs.

Kun mies kutsuu naista kauniiksi, hän puhuu syvemmin kuin ainoastaan halun johdattelemana. Scotti sanoo, että kun hän itse kutsuu naista kauniiksi, se tarkoittaa usein, että naisella on sellaisia ominaisuuksia joita hän haluaisi omalla vaimollaan olevan. Kauneus on fyysistä, mutta se kertoo myös paljon ihmisestä ulkoisen kuoren takana. Kaunis nainen on luonnollinen, jonka ei tarvitse nähdä paljoa vaivaa erottuakseen.


Lue myös: Mikä on miehessä söpöä, entä seksikästä? Naiset kertovat

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat