Äiti jakoi koskettavan kuvan syöpäsairaasta lapsestaan: "Hän on maailmani"

23.02.2017 16:30 - Reija Saarinen

Kuva koskettaa jokaista, joka sen näkee.

Facebookissa on nyt muutaman päivän ajan kiertänyt kuva, joka saa kenet tahansa kyyneliin. Kyseessä on siis erään äidin jakama kuva syöpäsairaasta pojastaan.

Kuvassa 10-vuotias poika nähdään wc-tiloissa, surullisena ja kipuilevana. Jo pelkän kuvan katsominen saakin aikaan suurta surua ja tuskaan. Äidin kuvaan liittämä kirjoitus sen sijaan avaa viimeistään kyynelkanavat.

Koko jakotekstin voit lukea kuvan alta. Suomensimme pienen osan siitä vapaasti alle.

"Poikamme on luuta ja nahkaa. Joudun joka päivä kerjäämään häntä syömään edes yhden pavun päivän aikana tai juomaan lasillisen vettä. Tämä lapsi makaa sängyssäni yöt, sillä koko ajan on pelko siitä, että jotain sattuu. Tällä pelolla tarkoitan kuolemaa. Käymme keskellä yötä syvällisiä keskusteluja 10-vuotiaan kanssa siitä, että kun hän kuolee, pääseekö hän taivaaseen ja näkeekö hän siellä isänsä."

"Tämä kuva kertoo siitä, miten hän pelkää, että ei näe 11-vuotissyntymäpäiväänsä. Tämä kertoo siitä, että minä lupaan hänelle jatkaa taistelua silloinkin, kun hän ei enää jaksa."

"Tämä on hän, koko maailmani. Siitä lähtien, kun sain kuulla olevani raskaana, hän on ollut syyni elää. Hän on hymyni, rakkauteni ja sydämeni lyönnit. Hän on myös suruni ja kyyneleeni. Hän on elämäni."

Muutamassa päivässä kuva on kerännyt kymmeniä tuhansia koskettavia kommentteja. Niitä voit lukea alla olevasta päivityksestä.

Lue myös: Kampaaja leikkasi pojan hiukset lattialla istuen - taustalla koskettava tarina

Kilpailut

Uusimmat