Kuva: Fotolia
Äiti, lapseni kaipaavat mummoaan, mitä vastaan heille?
Avoin kirje -sarjassa ihmiset kirjoittavat avoimesti ja rohkeasti asioista, jotka ovat jääneet sanomatta tai kuulematta.
"Äiti,
Viime kerrasta onkin aikaa. Siitäkin on aikaa, kun lupasit lapsilleni että tulet käymään.
Olin vasta 18-vuotias kun aloit haikailla mummiksi. Kuinka ihanaa se olisi, ja kuinka siskollasi on jo lapsenlapsia - ja työkavereillakin. Kuinka sinä leikkisit ja veisit puistoon, ottaisit kylään aina vain kun on tarvetta. Kuinka opettaisit sienestämään ja marjastamaan, taitoja joita et minulle jaksanut opettaa, sillä pelkään ötököitä. Kuinka ovesi olisi aina auki, mitä ikinä vastaan tulisikaan. Kerroit, että tiedät miten parisuhdetta tulee hoitaa, ja että sinä autat siinä ja otat tulevia lapsia kylään, jotta saisin kumppanini kanssa viettää parisuhdeaikaa.
Sitten tuli odottamasi aika. Minä löysin miehen ja meidän elämämme tuli siihen pisteeseen, että vauva sai tulla ja hän tulikin. Pieni hento tyttö, sairaalaan letkuissa. Maailmani romahti, olin avuton ja eksynyt. Olin yksin.
Seuraavat puoli vuotta keksit milloin mitäkin, ettet joutuisi käymään. Minä hoidin koliikkivauvaani, yksin. Pyöritin mielessä kaikkia lupauksiasi ja olin raivoissani.
Sitten parisuhteesi katkesi ja olit läsnä. Kävit silloin tällöin ja näytit nauttivan roolistasi. Tuli kuitenkin uusi mies ja uusi poissaolojakso.
Jossain kohtaa aloit paeta tilannetta kotona ja olit taas läsnä. Tuli toinen vauva ja jaksoit vielä käydä. Veit esikoista puistoon ja pihalle, metsäänkin. Aloit selkeästi nauttia roolista. Lapset rakastuivat sinuun ja odottivat käyntejäsi. Kävitkin, välillä viikottain. Annoit aikaasi, otit kyläänkin.
Muutama vuosi meni kivasti - kunnes tuli uusi mies. Mysteerimies. Sulkeuduit ja vetäydyit. Edes jouluna et lapsia tullut katsomaan, et soita, et käy, et kutsu kylään. Lasten synttäreille tulit, ja lupasit lapsille että tulet pian uudestaan. Nyt kirjoittaessani tätä, lapset on odottaneet 3 kuukautta mummoa käymään.
Nuorempi ei enää kysele perääsi. Vanhempi kuitenkin välillä mainitsee sinut. Mitä minun pitäisi vastata? Että et välitä? Että sinulla on nyt uusi mies ja hänen perheensä, eikä minun lapsillani ole enää väliä? Olen nyt sanonut vain, etten tiedä missä olet, en tiedä mikset tule, en tiedä mikset soita, en tiedä mikset kutsu kylään. En enää löydä sanoja, on vain pettymys.
Sanoit aina, ettet tule oman äitisi kaltaiseksi, mutta nyt on aika katsoa peiliin. Minä itse lupaan, että en ikinä hylkää lapsiani enkä lapsenlapsiani. Minä myös tiedän, että se on lupaus, jonka pystyn pitämään.
Terveisin, esikoisesi."
Lähetä meille avoin kirjeesi osoitteeseen tarja.vilen@bauermedia.fi ja rea.haverinen@voice.fi. Voicen toimitus pidättää oikeuden muokata kirjeitä ja päättää itse niiden julkaisusta. Julkaistut kirjeet julkaistaan aina nimettöminä.
