Älä pelkää, vastavalmistunut - elämä menee juuri niin kuin pitääkin
Uutistoimittaja Rea Haverisen Suhteettomuusteoria-kolumnit käsittelevät kaikkea inhimillistä: ihmissuhteita ja -suhteettomuutta sekä ihmisyyttä yleensäkin.
Hätkähdin tänä keväänä, kun ymmärsin, että omista lakkiaisistani tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta, jotka ovat menneet kuin hujauksessa. Kymmenen vuotta, jotka ovat muokanneet minua ihmisenä niin paljon, ettei samaksi uskoisi. Kymmenen vuotta, joiden aikana olen oppinut, että kaikki - vastoinkäymiset mukaanlukien - on mennyt juuri niin kuin sen on pitänytkin.
Minulla oli lukiossa tiivis ystäväporukka. Me olimme rohkeita ja täynnä haaveita - täynnä varmuutta siitä, että kaikki mitä ikinä toivommekaan, toteutuu. Meistä piti tulla maailmanmatkaajia, korkeasti koulutettuja ja menestyneitä. Meidän piti muuttaa maailmaa.
Kun olin nuori, ajattelin, että menen rikkaisiin naimisiin. Että elän sellaisen "helpon elämän". Haave olisi ollut saavutettavissa, mutta en pystynytkään siihen. Sillä vuosien - näiden kymmenen, pitkän, elämän mullistavan vuoden - saatossa ymmärsin, ettei se ole minun tieni.
Kun olin nuori, ajattelin, että minusta tulee näyttelijä. Pääsin opiskelemaan näyttelemistä, mutta yhtäkkiä en halunnutkaan sitä. En halunnut sitä, mitä olin aina luullut haluavani.
Kun olin nuori, ajattelin, että muutan loppuelämäkseni ulkomaille.
Muutinkin muutamaksi vuodeksi, mutta tulin takaisin. Haave muuttui, se kasvoi kanssani. En halunnutkaan kauas kotoa. Minun piti vain käydä siellä huomatakseni, mitä kaikkea minulla jo oli täällä.
Kun olin nuori, ajattelin, että minulla on kaksi lasta, kun täytän 25. Minulla piti olla omakotitalo, kumppani ja perhe. Minun piti asua ulkomailla ja näytellä työkseni. Niin, ja minulla piti olla rahaa kuin roskaa.
Tuosta määräajasta on nyt kulunut kolme vuotta. Asun yksiössä Helsingissä enkä seurustele. Minulla on koira. Minä en ole äiti. Minä olen uutistoimittaja, en näyttelijä.
Ja arvaa mitä? Olen juuri siellä, missä minun pitääkin olla. Ja niin tulet sinäkin olemaan kymmenen vuoden päästä. Et eksyksissä. Vaan juuri siellä, missä sinun pitääkin, vaikka se olisikin jossain aivan muualla kuin nyt ajattelet.
Seuraavan kymmenen vuoden aikana sydämesi tulee särkymään. Tulet tuntemaan kipua, tuskaa, ja surua.
Tulet myös tietämään, miltä tuntuu pakahtua onnesta. Tulet tuntemaan, kuinka kyyneleet valuvat poskillesi pelkästä onnesta.
Tulet rakastumaan, tulet pettymään. Tulet elämään.
Mutta et, jos pelkäät.
Joten älä pelkää. Tavoittele unelmiasi. Ole valmis näkemään vaivaa saavuttaaksesi ne. Mutta älä pelästy, jos unelmat muuttuvat mukanasi - jos ne kasvavat. Älä pelkää muiden mielipiteitä, äläkä ennen kaikkea, missään nimessä, pelkää epäonnistumista.
Samuli Putron Mitä jos -kappale summaa ohjeeni kaikille teille, jotka valmistuvat tänään.
"Mitäpä jos sä pelkäät turhaan - ja elämä tapahtuu sinä aikana?"
Joten elä. Tee virheitä ja opi niistä. Niin minäkin olen tehnyt.
Toivon, että kymmenen vuoden päästä luen tämän kirjoituksen ja mietin, kuinka paljon olenkaan muuttunut. Kuinka paljon olenkaan elänyt. Ja kuinka vähän olenkaan pelännyt.
Ja toivon, että sinä voit sanoa samoin.
Lue aikaisemmat Suhteettomuusteoria-kolumnit tästä.
