Asetelma meni uusiksi: Nykyään miehet haluavat perustaa perheen ennen naisia

13.08.2014 19:15 - Katariina Näreaho

Tuore kyselytutkimus selvitti, minkä ikäisinä miehet ja naiset ovat valmiita hankkimaan perheenlisäystä. Kävi ilmi, että miehet halusivat lapsia nuorempana kuin naiset.

Tavallisesti on ajateltu, että naisten biologinen kello on tikittänyt jo pitkään ennen kuin miesten tikitys edes ehtii alkaa. Voi kuitenkin olla, että asetelma on muuttumassa, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan juuri miehet ovat halukkaita perustamaan perheen naisia ennen.

Brittiläiseen kyselytutkimukseen osallistuneiden mukaan miehet ovat valmiita hankkimaan lapsia 29 vuoden ikäisinä. Naiset sen sijaan kertoivat haluavansa odottaa 31 vuoden hujakoille. Miehet olivat kuitenkin sitä mieltä, että naisten olisi hyvä saada ensimmäinen lapsi jo 25-vuotiaana.

Miehet ja naiset olivat yhdestä asiasta samaa mieltä: ihanteellinen lapsiluku on kaksi naperoa. Sen sijaan lasten hankinnan yläikärajasta oltiin eri mieltä. Miesten mielestä lapsia ei tulisi hankkia 35-vuotiaana tai vanhempana, naisten mielestä vielä 41 vuoden iässä he olisivat kykeneviä hankkimaan lapsia.

Kyselytutkimukseen vastasi 2 000 lapsetonta miestä ja naista, jotka olivat iältään 18-39-vuotiaita.

Lue myös: Arka aihe nostatti kommenttitulvan Facebookissa: "En näe koskaan lapseni ensimmäistä koulupäivää"

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat