Ei valuvirheitä

01.02.2014 12:15 - Rea Tallgren

Rea Haverinen on The Voicen uutistoimittaja, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta ja niiden lieveilmiöistä.

Mummoni on 80-vuotias. Hän on kasvanut maailmassa, jossa ihmisiä on kahdenlaisia: heteromiehiä ja -naisia. Kaikkien noiden ihmisten on oletettu noudattavan samaa, turvallista kaavaa. Kaavaa, jossa mies ja nainen rakastavat toisiaan tai vaikka eivät rakastaisikaan, menevät yhteen ja perustavat perheen - ja pysyvät parisuhteessaan, vaikka huutaisivat öisin tuskaansa tyynyihinsä.

Mummoni on onnekkaassa asemassa. Hän nai rakastamansa miehen, ja on saanut jakaa elämänsä tuon miehen, ihanan ukkoni kanssa. Kaikille ei käynyt yhtä hyvin. Tuhannet ja tuhannet ihmiset ovat kärvistelleet koko ikänsä suhteessa, josta ei ole ollut ulospääsyä. Suhteessa, jossa he ovat väärää sukupuolta edustavan ihmisen kanssa. Eikä vaihtoehtoja ole ollut.

Mummoni ikätoverit olivat noin 50-vuotiaita, kun homouden sairausluokitelma poistettiin Suomessa. Nekin, jotka tiesivät olevansa jotain muuta kuin mitä olivat siihen mennessä joutuneet esittämään, eivät suurissa joukoin enää muuttaneet elämäänsä. Oli liian myöhäistä, pelko oli liian suuri. Arjen realiteetit pakottivat valheessa pysymiseen.

Vaikka asioissa on tapahtunut paljon kehitystä, ovat seksuaaliset vähemmistöt edelleen toisarvoisia kansalaisia. Elämme vuotta 2014 eikä meillä ole esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia.

En voi yksin vaikuttaa siihen, mitä Suomen lainsäädännössä tapahtuu. En voi mitenkään varmistaa, ettei ketään syrjitä. En voi tarjota tukea ja olkapäätä jokaiselle, joka sellaista kaipaa.

Voin kuitenkin jättää itämään ajatuksen, jonka mummoni minun päähäni istutti.

Mummoni kertoi, ettei hänen sukupolvelleen ole tyypillistä suhtautua homouteen neutraalisti. Se kun oli pitkään ilmiö, josta ei edes sopinut puhua. Silti, mummoni sanoi, hän ei ollut ikinä osannut paheksua kahden ihmisen välistä rakkautta - oli sen kohde samaa sukupuolta tai ei.

Hän kertoi minulle uskoneensa aina, että ihminen syntyy tietynlaiseksi. Omaa kohtaloaan ja polkuaan ei voi valita - se on jo etukäteen määritetty.

- Taivaan Taatto ei tee valuvirheitä, mummoni sanoi.

Uskoi sitten Jumalaan, kohtaloon tai suureen sattumaan, on mummoni sanoissa suunnaton viisaus. Sinä olet juuri sellainen, kuin sinun on tarkoitus olla. Kaikkine piirteinesi olet juuri nyt täydellinen, juuri sellaisena kuin olet.

Sinussa ei ole valuvirheitä.

Aikaisemmat Suhteettomuusteoria-kolumnit voit lukea tästä.

Kilpailut

Uusimmat