Kuva: Fotolia

Eksän nimen lipsauttaminen kesken seksin onkin luonnollista - 'ei syytä loukkaantua'

27.12.2016 22:15 - Senni Loikala

Erään yliopiston professorin mukaan kesken seksin tapahtuneen nimimokan ei pitäisi olla maailmanloppu.

Entisen kumppanin nimen lipsauttaminen kesken seksin on usein tabu. Kanadalaisen yliopiston psykologian professori Jim Pfaus kertoo Independent-lehdelle, ettei entisen rakkaan nimen mainitseminen kesken petipainin silti välttämättä ole huono merkki.

- Kun olet euforisessa tilassa, mieleesi tulee asioita, jotka muistuttavat sinua muista asioista; tämä johtuu siitä, että olet sellaisessa tilassa, jonka olet kokenut aikaisemminkin, Pfaus sanoo.

Kesken seksin monien voi olla vaikea välttää mielikuvien saamista entisistä seksikumppaneistaan. Tämä on usein erittäin luonnollista.

Vaikka väärän nimen sanominen saattaa tuntua toisesta osapuolesta ikävältä, ei tilanne professorista välttämättä ole niin paha, kuin miltä se sillä hetkellä tuntuu.

- Oletetaan, että henkilöllä oli todella erityinen entinen rakastaja, joka sai hänet tuntemaan tiettyä jännitystä. Teidän seksuaalinen jännitteenne, orgasmienne laatu ja läheisyyden tunteenne assosioituvat tähän henkilöön ja hänen nimeensä, Pfaus avaa.

"Lopettakaa se, mitä olette tekemässä"

Näin ollen jotkut saattavat sanoa väärän seksikumppanin nimen kesken petipainin, koska tilanne muistuttaa heitä aiemmin koetuista intiimeistä hetkistä. Tämä selittää myös, miksi väärä nimi kuuluu yleensä entiselle kumppanille, eikä kyseessä ole esimerkiksi perheenjäsenen tai ystävän nimi.

Mikä sitten ratkaisuksi, jos huulilta lipsahtaa virheellinen nimi kesken seksin?

- Lopettakaa se, mitä olette tekemässä, puhukaa asiasta ja yrittäkää löytää tapa onnelliseen loppuun.

Lue myös: Saako seksiä harrastaa ennen gynekologilla käyntiä?

Lue myös: Horoskooppimerkki paljastaa, kenen kanssa saat parasta seksiä

Lue myös: Miksi seksi sattuu? 4 mahdollista syytä

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat