Entä jos valitsisit itsesi? Merkit, joista tiedät ettei mies ole arvoisesi

09.10.2014 19:09 - Senni Loikala

Jos parisuhteessa on pahanlaatuinen valuvika, ei siihen kannata jäädä roikkumaan. Tunnista huonon suhteen merkit hyvissä ajoin.

Huonosta parisuhteesta lähteminen on helpommin sanottu kuin tehty. Monesti rohkeutta täytyy kerätä pitkään ennen kuin uskaltaa toimia. Kaikkea ei silti kannata jäädä katselemaan liian pitkäksi aikaa. Alla merkkejä, joista tiedät suhteessa olevan pahanlaatuinen valuvika.

1) Hänellä on kirkas visio siitä, miltä sinun kuuluisi näyttää.

2) Hän penkoo tavaroitasi ilman lupaasi.

3) Hän saa sinut tuntemaan, että olet draamakuningatar ja ylireagoit. Se kertoo hänen epäkypsyydestään, jos olet ollut hänen kanssaan eri mieltä aiheesta.

4) Hänen ystävänsä vaikuttavat salaavan sinulta jotakin kumppanistasi.

5) Hän kiusoittelee ikävällä tavalla ulkonäöstäsi. Mies, joka luulee olevansa hauska tai jostakin muusta syystä alleviivaa kehosi epätäydellisyyksiä, on tuskin arvoisesi.

6) Hän kertoo, miltä sinusta tuntuu. Anteeksi, mutta eikö jokainen itse tiedä miltä itsestä tuntuu?

7) Hänen käytöksensä vaatii selittelyjä sinulta. Jos joudut aina puolustamaan kumppanisi sanomisia tai tekoja, saattaa niissä todella olla jotakin häikkää.

8) Hän soittelee ja laittaa sinulle viestejä, vaikka tietää sinun olevan keskellä tulipalokiirettä.

9) Hänessä on jotakin, joka saa sinut salaamaan asioita häneltä. Saatat pelätä hänen reaktioitaan eikä luottamus tällöin taida olla ainakaan kovin suurta.

10) Hän jää kiinni pienistä valheista. Mistä tiedät tällöin, ettei hän vedä sinua linssiin suuremmissakin asioissa?

11) Hänessä on ystäviesi tai perheesi mielestä jotakin epäilyttävää. Heidän intuitiossaan on monesti perää.

12) Hän antaa vaikutelman, että naisia kyllä riittää jonoksi asti.

13) Hän saa jatkuvasti sinut tekemään asioita, joista et oikeasti pidä. Tietty joustavuus on tietysti hyvä asia, mutta jos joudut aina toimimaan hänen mielikseen, suhde tuskin on terveellä pohjalla.

14) Hän kietoo sinut pikkusormensa ympärille henkisesti. Saatat olla tekemisissä narsistin kanssa.

15) Hän kohtelee lemmikkiään huonosti. Jos mies tekee näin, hän ei välttämättä arvosta kaikkia ihmisiäkään.

16) Hän ei lotkauta korvaansa tai on poissaoleva, kun puhut hänelle.

17) Hän pönkittää egoaan tuomalla itseään esille kohtuuttoman paljon.

Lue myös: 7 tyypillistä erotilannetta - oletko sinä kokenut saman?

Lähde: How To Tell If Guy Is a Jerk -blogi

Kilpailut

Uusimmat