Hyvä mä

15.11.2014 12:00 - Rea Tallgren

Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä niiden lieveilmiöistä.

Kari Aalto on Pertti Kurikan nimipäivien solisti ja lauluntekijä. Lisäksi mies vaikuttaa radiossa. Aalto muistuttaa tuoreella RAY:n videolla, että jokainen on hyvä jossain. Välillä pitäisi vain muistuttaa itseään siitä.

- Mää oon hyvä musiikissa ja mää oon hyvä radiotyön tekemisessä, hän sanoo.

Mutta missä sinä olet hyvä, haluaa Kari tietää. Niinpä. Sen kun tietäisi.

Jonain päivinä tuntuu, että en missään. Vaatteet eivät mahdu päälle, joten en ole hyvä pitämään linjojani kunnossa. Finnit paistavat naamasta, joten ihoakaan en osaa kunnolla puhdistaa. Kirjoittamissani artikkeleissa on virheitä ja kuvat on rajattu väärin. En siis ole hyvä työssäni. Suutun koiralleni pienestä, joten en ole edes hyvä lemmikinomistaja. Unohdan soittaa mummolleni takaisin, joten olen huono lapsenlapsi. Joudun pyytämään isältäni rahaa, joten olen huono tytär.

On olemassa myös päiviä, jolloin kaikki tuntuu onnistuvan. Noihin päiviin tarrautuu kuin hauraan ihmisen viimeisiin sanoihin. Kunpa tämä ei särkyisi. Kunpa tämä olisi tällaista aina.

Mutta eihän se voi olla. Eikä pidäkään.

On totta kun sanotaan, että ihminen ei osaa arvostaa hyviä päiviä ilman huonoja. Ihminen ei osaa arvostaa omia taitojaan, jos ei ole joutunut opettelemaan niitä kantapään kautta. Päivänä, jolloin soitan mummolleni spontaanisti, maksan isälleni lainan takaisin, housut sujahtavat jalkaan sujuvasti ja pussailen koiraani vielä illallakin onnellisena, tiedän, että takana on hieno päivä. Tiedän myös, että edessä on monia huonoja, mutta monia hyviäkin.

Kun minulla on huono päivä, aion mietti, mitä Kari Aalto kysyi. Missä minä olen hyvä? Mikä minussa on hyvää? Ja silloin aion muistaa mitä pikkusiskoni totesi minulle hiljattain.

"Sinulla on kauniit silmät ja sielu." Niillä mennään. Hyvinä ja huonoina päivinä.

Aikaisemmat Suhteettomuusteoriat pääset lukemaan tästä.

Kilpailut

Uusimmat