IS:n suuri seksikysely paljastaa: Suomalaiset varsin villejä vällyveikkoja

17.07.2015 09:15 - Reetta Haverinen

Ilta-Sanomien suureen seksikyselyyn vastasi yli 6700 suomalaista. Kyselyssä muun muassa kartoitettiin, kuinka usein suomalaiset tapaavat lakanoita heiluttaa ja mitkä ovat villeimmät paikat, joissa ihmiset ovat uskaltaneet seksiä harrastaa.

Suurin osa suomalaisista kertoo harrastavansa seksiä noin 2-5 keraa viikossa. Tämä ilmenee Ilta-Sanomien suuresta kesän seksikyselystä, johon vastasi tuhansittain suomalaisia ympäri Suomea. Suurin osa vastaajista kertoo myös olevansa tyytyväinen seksielämäänsä.

Vaikka makuuhuone on ehdottomasti suosituin peuhauspaikka, osaamme me suomalaisetkin olla varsin villejä ja impulsiivisia - varsinkin kesäisin! Kyselyyn vastaajat paljastivat Ilta-Sanomille villeimmät kuhertelupaikkansa ja vastausten joukosta löytyi varsin yllättäviäkin paljastuksia.

Monet kertoivat harrastaneensa seksiä julkisissa paikoissa, esimerkiksi uimarannoilla, ravintoloiden vessoissa ja turistikohteissa. Eräs vastaajista kertoi kuherrelleensa jopa Suomenlinnan luolassa. Myös laitureilla, autoissa ja lenkkeilyreittien pusikoissa on lemmitty. Yksi vastaajista kertoi harrastaneensa lemmentaikoja myös panssarivaunussa.

Luonnon helmassa lempimisestä tuntui olevan monilla kokemusta. Jotkut vastanneista kertoivat harrastaneensa seksiä myös huvipuistojen parkkipaikoilla. Jopa huvipuistojen porttien sisäpuolellakin on lemmitty. Vastaajista muutamat myönsivät kuherrelleensa esimerkiksi Särkänniemessä, Muumimaailmassa ja Linnanmäen maailmanpyörässä.


Lue myös: 5 tilannetta, jolloin kannattaa harrastaa seksiä

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat