Itke pois – 5 tilannetta, joissa on luvallista surra kunnolla

27.06.2014 16:01 - Linda Arponen

Kun vastoinkäymisiä sattuu kohdalle, on aivan oikeutettua rypeä surussa jonkin aikaa.

Kaikille tulee joskus eteen tilanteita, joissa surettaa ja tekisi mieli itkeä ja mököttää. Usein kyyneleet tulee kuitenkin vain nieltyä, sillä saatamme ajatella itkemisen olevan noloa ja hölmöä.

Joskus tilanteesta pääsee kuitenkin parhaiten yli, mikäli antaa kyynelten kunnolla valua. Seuraavassa tilanteita, joissa itkua ei ainakaan tarvitse hävetä.

1. Silloin, kun tulet erotetuksi työstä, johon käytit paljon aikaa ja energiaa. Tai kun joudut lomautetuksi ilman varoitusta.

2. Silloin, kun sinulle ei tarjota työtä, jonka hakemiseen näit runsaasti vaivaa. Tässä tilanteessa toiseksi sijoittuminen ei tunnu juhlan aiheelta.

3. Silloin, kun menetät jotakin, jolla on sinulle tunnearvoa.

4. Silloin, kun pitkäaikainen parisuhde päättyy. Olet itse sitten jättäjä tai jätetty, sydämen särkyminen ei koskaan tunnu hyvältä.

5. Silloin, kun sinulla on kuukautiset.

Lähde: Women's Health

Kerroimme aiemmin tilanteista, joissa ei tarvitse pyytää anteeksi. Yksi tällaisista on silloin, kun itkettää. Voit lukea jutun täältä.

Kilpailut

Uusimmat