Kuva: Fotolia

Järkyttävä tutkimus: Yllättävän monesta vaimon on pakko ottaa puolisonsa sukunimi!

16.02.2017 19:45 - Senni Loikala

Yli puolet aikuisista ajattelee, että naisten pitäisi olla pakollista ottaa aviomiehensä sukunimi. Näin ainakin, mikäli tuoretta tutkimusta on uskominen.

Amerikkalainen tutkimus selvitti, miten ihmiset suhtautuvat naisen sukunimen muuttamiseen avioliiton myötä. Tutkimus julkaistiin viime kuussa Gender Issues -lehdessä ja siitä uutisoi Refinery29-sivusto.

Tuloksista selvisi, että yli 70 prosenttia aikuisista ajatteli, että naisen tulee muuttaa sukunimensä avioituessaan. Puolet osallistujista oli sitä mieltä, että sukunimen muuttaminen pitäisi säätää lailla pakolliseksi.

- Heidän, jotka kannattivat naisen sukunimen muuttamista, yleisin perustelu mielipiteelleen oli se, että heistä naisten pitäisi priorisoida avioliittonsa ja perheensä itsensä edelle, tutkija Emily Fitzgibbons Shafer kertoo.

Koulutustaso vaikutti mielipiteeseen

Eniten naisten sukunimen muutosta kannattivat miehet, joilla oli matala koulutustaso. Nämä miehet uskoivat, että oman sukunimensä pitäminen vähentäisi naisen sitoutumista avioliittoon. Lisäksi he ajattelivat, että miehet olisivat oikeutettuja hakemaan avioeroa, jos nainen tekisi liikaa töitä työelämässä.

Korkeasti koulutettujen naisten ja miesten keskuudessa näkemys siitä, pitäisikö naisen muuttaa sukunimensä avioituessaan, ei ollut yhtä jyrkkä kuin matalan koulutustason miehillä.

Tutkimukseen osallistui 1200 aikuista. Tutkijoita kiinnosti erityisesti, miten osallistujien arvomaailma vaikutti heidän näkemykseensä siitä, pitäisikö naisen vaihtaa sukunimensä miehensä sukunimeen avioituessa.

Suomalaisten voi olla hyvä tarkastella tuloksia suuntaa-antavina, sillä tutkimus tehtiin Yhdysvalloissa.

Lue myös: Petra, 43: "Joskus ihmiset pelkäävät yksinoloa niin, että takertuvat ensimmäiseen vastaantulijaan"

Lue myös: Ida, 20: "Annoin pettämisen anteeksi - mutta en tekisi sitä enää toiste"

Lue myös: Tuukka, 41: "Minut saisi eroamaan toinen rakkaus"

Lähde: Refinery29

Kilpailut

Uusimmat