Julma trendi eroamisessa - toipumiseen menee jopa vuosia

06.07.2015 13:45 - Senni Loikala

Psykologin mukaan yhä useammat joutuvat törmäämään rakkaansa täydelliseen katoamistemppuun, josta toipumiseen voi mennä jopa vuosia.  

Kun pariskunnan tiet lähtevät eri suuntiin, voi eroamisen hoitaa siististi tai vähemmän siististi. 7days-sivuston mukaan nykyään on yleistä, että parisuhteet päätetään erityisen julmalla tavalla, nimittäin katoamistempulla.

Tällöin eropäätös syntyy pelkästään suhteen toisen osapuolen toimesta ja hän liukenee tilanteesta ilman kunnon kommunikointia. Hän jättää jätetylle monesti valtavasti kysymyksiä, joihin hän ei aio tarjota vastauksia.

Hiljaisuus saa jätetyn usein miettimään, että syy on hänessä. Asia voi piinata henkisesti jopa vuosikausia. Tällöin kommunikoinnin puute selittyy kuitenkin usein jättäjän heikkoudella.

Poikkeuksia löytyy

Joskus kaiken jättäminen kerralla on hyvä ratkaisu, kunhan on toiselle avoin tunteistaan. Kliininen psykologi ja parisuhdeasiantuntija Roghy McCarthy kertoo, millainen tilanne voi selittää välien pistämisen jäihin.

- Joskus ihmiset tarvitsevat aikaa toipuakseen. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat katkaisseet kaiken (yhteydenpidon) totaalisesti jopa 25 avioliittovuoden jälkeen, jonka aikana he eivät ole kuulleet toisiaan 12:ta vuoteen. He eivät ole edes tervehtineet toisiaan noiden vuosien aikana, koska toinen on emotionaalisesti niin pahasti satutettu, että myöhemmin suhteen katkeisseet eivät tahdo kuulla toisesta mitään, jotta heillä olisi aikaa toipua.

Jatka eteenpäin

Mitä enemmän jätetyksi tullut tuntee olonsa loukatuksi ja kantaa kaunaa, sitä enemmän hänen henkinen ja fyysinen hyvinvointinsa ovat McCarthyn mukaan vaarassa. Ratkaisu vaikeaan tilanteeseen on takuulla helpommin sanottu kuin tehty, mutta tähän kannattaa pyrkiä:

- Anna vain anteeksi, unohda ja jatka eteenpäin. Hyvästele hänet sivistyneellä tavalla. Se voi olla vaikeaa, mutta se on hyväksyttävä. Jos päätät, että "en tahdo nähdä toisen naamaa enää ikinä elämässäni", on tietyllä tapaa asioiden liioittelua, McCarthy kertoo.

- Mutta älä unohda, että ihmisten täytyy olla valmiita. Joillain siihen menee 25 minuuttia, ja toisilla tyyliin 25 vuotta. Mutta kyse on toipumisesta ja eteenpäin menemisestä, hän sanoo.

Lue myös: Tuleeko tuore avioliittonne päättymään eroon? 8 selvää merkkiä

Lähde: 7days

Kilpailut

Uusimmat