Kuinka paljon rohkeutta äitiys vaatiikaan
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä niiden lieveilmiöistä.
Olen miettinyt äitiyttä. Jos Luoja suo, haluan joskus lapsia. Olen myös nykyään melko varma, että minusta tulee aivan kelpo äiti. Vajavainen, inhimillinen ja osittain rikkinäinen ihminen, mutta toivottavasti äiti-tittelin arvoinen silloin, kun lapseni ovat niin vanhoja, että osaavat arvioida kuinka olen suoriutunut.
Vielä muutama vuosi sitten olin täysin eri mieltä. Minulle oli todella kova paikka olla avoliitossa ihmisen kanssa, jolla oli lapsi. En vielä tiennyt, olisinko edes halunnut lapsia ja yhtäkkiä perheeseen kuului pieni taimi, jota piti rakastaa ja josta piti parhaansa mukaan yrittää tehdä hyvä ihminen.
Ja kyllä minä rakastin - ja rakastan edelleen. Vaikka tuo lapsi on jo 11-vuotias, on hän silmissäni edelleen se pieni tähkäpää, joka ei saanut käyttää veistä kun teimme ensimmäistä kertaa yhdessä ruokaa, hän jakkaralla pelkissä alushousuissa keikkuen ja outoja kysymyksiä kysellen.
Välillä kuitenkin sydämeni pysähtyy äitiyden suuruudesta, jo pelkän ajatuksen tasollakin. Että olisi olemassa joku ihminen, jonka elämä oikeasti riippuisi minusta. Jonka voisin väärillä sanoilla tai teoilla rikkoa pahimmillaan lopullisesti. Jota voisin yrittää suojella viimeiseen hengenvetoon asti, silti siinä välttämättä onnistumatta.
Niinä hetkinä, kun olen surullinen ja soitan omille vanhemmilleni, koen olevani edelleen aivan pieni ihminen - lapsi suorastaan. Haluan käpertyä kainaloon ja unohtaa kaikki velvollisuuteni, vastuuni ja kaiken sen minkä tiedän. Haluan olla vain pieni minä - en kenestäkään vastuussa, en itsestänikään.
Jos olen joskus äiti, saanko kokea niin? Saanko tuntea, etten aina jaksa tai riitä tai osaa? Uskallanko ajoittain sanoa, että en pysty ja jonkun täytyy auttaa?
Tiedän, että lukemattomat äidit käyvät näitä ajatuksia läpi. Niistä ei kuitenkaan ole suotavaa tai seksikästä puhua. Pitää kävellä kaupungilla Louis Vuittonin laukun kanssa ja opettaa lapselle kahta kieltä kehtoikäisestä lähtien. Pitää osata, tietää, ymmärtää, jaksaa.
Minä en ole äiti. Mutta toivon, että jokainen äiti, joka kokee joskus riittämättömyyttä uskaltaa tunnustaa sen. Toivon, että jokainen äiti tietää, että yksin ei tarvitse pärjätä. Toivon, että jokainen äiti, joka pyytää apua, sitä myös saa.
Kaikille äideille: Kiitos, että teette parhaanne ja kiitos, jos uskallatte myöntää, kun ette siihen pysty.
Aikaisemmat Suhteettomuusteoriat pääset lukemaan tästä.
