Kun ymmärrät, että rakastit
Rea Haverinen on Voicen uutistoimittaja ja kolumnisti, joka kirjoittaa ihmissuhteista ja -suhteettomuudesta sekä niiden lieveilmiöistä.
Rakastuminen on hieman kuin seisoisi kovassa tuulessa. Tuulena vain toimii se ihminen, johon on silmiään ja korviaan myöten rakastunut. Hiukset hulmuavat hänen voimastaan kuin syystuulessa. Niihin jää hänen tuoksunsa. Hänen äänensä kuuluu tuulen pauhunkin keskellä.
Rakkaus puolestaan on tuuli, joka on jo hieman laantunut. Se on tuuli, joka ei enää heitä hiuksia sekaisin, mutta joka on jättänyt tuoksunsa niihin. Se on kuin tuuli, joka puhaltaa pois kaiken pahan sillon, kun sitä tarvitset. Se ympäröi sinut, kun et halua kuulla tai nähdä. Rakkauden tuntee silloinkin, kun on niin pimeää, ettei näe mitään. Kevyenä kosketuksena iholla.
Rakastuminen on helppoa. Se on ennen kaikkea biologiaa ja kemiaa. Toista voi ajatella taukoamatta, vaikka tietäisi sydämessään, ettei jutusta pidemmän päälle tule mitään. Rakkaus sen sijaan on monimutkaisempi asia.
Yksi kauneimmista asioista elämässä on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Jos perheenjäseniltä saamaani rakkautta ei lasketa, minä en ole varma, onko minua koskaan rakastettu. Mutta minä olen rakastanut. Olen nyt ymmärtänyt sen.
Mistäkö tiedän sen? Siitä, että laitan rakastamani ihmisen itseni edelle. Haluan hänelle vain parasta. Vaikka se tarkoittaisi sitä, että minä en saa häntä. Enkä ikinä sano tai tee mitään, mikä vahingoittaisi sitä, mitä hänellä nyt on. En osaisi tehdä häntä yhtä onnelliseksi kun hän nyt on. Minä tiedän, että kun minä tunnen tuulen, se on hänen kosketuksensa. Vaikka hän koskettaa oikeasti jotain toista. Olen kuitenkin saanut tuntea hänet ihollani, enkä unohda sitä.
Jos joskus saan kokea samankaltaisen tuulen jonkun kanssa, olen onnellinen. Mutta vaikka en saisi, voin sanoa, että olen rakastanut. Olen tuntenut tuulen.
Aikaisemmat Suhteettomuusteoriat pääset lukemaan tästä. Tätä kirjoittaessani kuuntelin Yiruman River Flows In You -kappaletta.
