Kurja mieliala lisää todennäköisyyttä pettämiseen - toimi ajoissa

26.01.2015 16:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan oma tai kumppanin mieliala voi lisätä riskiä uskottomuuteen.

Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmisen mieliala voi lisätä todennäköisyyttä siihen, että sortuu pettämään kumppaniaan.

Kun olemme stressaantuneita tai tunnemme olomme uhatuiksi, tulee itsesuojelusta meille luonnostaan tärkeää. Tutkimus osoittaa, että kyseinen puolustusmekanismi vaikuttaa myös moraaliimme. Huolestuneena ja stressaantuneena todennäköisyys uskottomuuteen lisääntyy, kuin myös tekosyiden keksiminen epäeettiselle käytökselle.

Tutkijat tekivät päätelmän mielialan vaikutuksesta pettämistodennäköisyyteen kuuden testin avulla. Niihin osallistui reilu 60 opiskelijaa. 

Yhdessä testissä osallistujia pyydettiin hoitamaan tietokoneella eräs raha-asia, jota tehdessä paljastui helppo tapa huijata ja hyötyä tilanteesta itse. Osallistujista, jotka olivat stressaantuneita, 24 sortui huijaamaan. Hyvällä mielellä olleiden keskuudessa sama luku oli 19.

Kun olemme huolestuneita, lisääntyy keskushermoston välittäjäaineen, noradrenaliinin, määrä sympatian mahdollistavassa hermostomme osassa. Noradrenaliinin kasvu aiheuttaa usein "taistele tai pakene" -tyyppisen reaktion. Tällöin ihminen on alttiimpi epäeettiselle toiminnalle, kuten pettämiselle.

Tutkimuksesta voi päätellä, että kiireettömyys ja hyväntuulisuus lisäävät todennäköisyyttä, että kumppanit pysyvät toisilleen uskollisina. Sen vuoksi kannattaa tietoisesti höllentää tahtia ja ottaa rennommin, jos huomaa ikävien tunteiden ja stressin häiritsevän elämää.

Lue myös: Flirttailu ei ole aina harmitonta - missä menee raja?

Lähde: Research Digest

Kilpailut

Uusimmat