Merkitseekö miehen ulkonäkö naisille liikaa? Psykologi ja psykiatri vastaavat

12.01.2015 20:45 - Senni Loikala

Kliininen psykologi ja psykiatri pohtivat ulkonäkökeskeistä deittailua ilmiönä. Kyselyn mukaan naiset valitsevat mieluiten deittiseurakseen miehiä, ketkä ovat hyvässä iskussa fyysisesti. 

Monet saattavat uskoa, että miesten kumppanin valintaan vaikuttaisi naisia enemmän vastapuoliskon ulkonäkö. Kansainvälisen deittisivuston tekemästä kyselystä selviää, että naiset ovat vähintään yhtä tuomitsevia ulkokuoren suhteen valitessaan potentiaalista treffiseuraa.

Kyselyn vastauksista käy ilmi, että naiset tahtovat deittiseuransa olevan fyysisesti hyvässä kunnossa. Kiinnostavina urheilulajeina miehillä pidettiin erityisesti potkunyrkkeilyä ja kehonrakennusta. Toisaalta naisia miellyttivät myös herkät miehet, ketkä tahtoisivat lapsia tulevaisuudessa.

Miehiä viehättivät naiset, ketkä paljastivat jonkin verran hipiäänsä. Paljas sääri tai suhteellisen avonainen kaula-aukko auttoivat kaappaamaan miesten mieleenkiinnon riippumatta siitä, kuinka hyvässä kunnossa tai viehättäviä naiset olivat muuten.

Tavoitteet suhderintamalla vaikuttavat ulkonäkökeskeisyyteen

The Times of India -lehti haastatteli psykologia ja psykiatria, jotka pohtivat ulkonäkökeskeistä deittailua ilmiönä. Kliinisen psykologi Varkha Chulanin mukaan asenteet ovat luonnollisesti muuttuneet siinä, kuinka pinnallisilla kriteereillä naiset valitsevat treffiseuransa.

Kuinka valikoiva nainen kuitenkin on vedoten miehen ulkonäköön, riippuu Chulanin mukaan naisen motiiveista mahdolliselta parisuhteelta.

- Jos nainen tahtoo vain treffailla ja ei harkitse pitkäaikaista parisuhdetta, hän katselee hyvännäköisiä ihmisiä. Mutta jos hän tahtoisi naimisiin, on todennäköisesti muitakin asioita mietittävänä kuin vain hyvä ulkonäkö. Niinpä hänen tavoitteensa määrittävät hänen miesvalintansa. Näinä päivinä kirjatkin ikään kuin tuomitaan kannen perusteella. Esimerkiksi treenatut ja veistokselliset vartalot kantavat visuaalista arvoa jo pelkästään ensivaikutelman luomisessa, pohtii Chulan.

Psykologi ei ihmettele deittisivuston kyselyn tuloksia. Ne heijastelevat nykypäivän arvoja. 

- Olipa kyse tuotteista tai ihmisistä, pakkaamiseen ja esillepanoon liittyvät asioissa on tapahtunut muutos. Ei ole väliä, mitä on sisällä niin pitkään, kunhan ensivaikutelmassa syntyy "vau"-tunne, hän lisää.

Psykiatri Anjali Chhabrian mukaan vahvasti ulkonäön perusteella deittiseuransa valitsevat ihmiset saattavat olla epäeheitä tunne-elämältään.

- Tämä ei välttämättä päde kaikkiin naisiin. Jos he kuitenkin keskittyvät vain ulkonäköön, saattavat he kärsiä joistakin komplekseista ja emotionaalisista huolista. Ulkonäkö ei voi olla ainoa kriteeri; kiintymys ei säily samanlaisena kuherteluvaiheen jälkeen.

Sinkkunaiset, kuinka paljon teille merkitsee miehen ulkonäkö? Onko sellaisilla miehillä, ketkä eivät ole mielestänne hyvännäköisiä, mahdollisuuksia potentiaaliseksi kumppaniksi?

Seuraava artikkeli: Kaikesta ei saa vitsailla: Karvat selässä ja 4 muuta asiaa, joista miehet ovat epävarmoja

Lähde: The Times of India

Kilpailut

Uusimmat