Miehen ammatti kertoo paljon hänen rakastelutaidoistaan - personal trainer huonoin, poliisi paras

19.11.2014 09:15 - Rea Tallgren

Nyt on selvitetty, minkä ammattikunnan edustajat ovat parhaita ja mitkä huonoimpia sängyssä. Kenties yllättävää kyllä, sporttikundit eivät menestyneet kyselyssä alkuunkaan.

Tuoretta tutkimusta varten haastateltiin peräti 3400 heteronaista. Heiltä kysyttiin, millaisia rakastajia minkäkin ammattikunnan miesedustaja on.

Yksi univormuun pukeutuja nousi rakastelutaidoissaan ylitse muiden. Vastanneiden naisten mukaan poliisit olivat ehdottomasti parhaita rakastajia. Heitä kutsuttiin epäitsekkäiksi, helliksi ja huomaavaisiksi.

Kakkosena olivat palomiehet. Heitä naiset kehuivat hyvänkuntoisiksi, kokeilunhaluisiksi ja dominoiviksi (hyvällä tavalla siis).

Ensihoitajat tulivat kolmanneksi rauhallisen ja rennon asenteensa vuoksi. Neljäntenä olivat roskakuskit.

Tutkimuksessa myös saatiin selville, että esimerkiksi kuntosaliohjaajia tai personal tranereita ja lääkäreitä ei pidetty hyvinä rakastajina. Esimerkiksi lääkäreitä kuvailtiin itsekeskeisiksi.

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat