Kohun keskellä - kiersivätkö muodin huippunimet veroja?
Tämä uusi Motörhead-fanituote on sallittu Ruotsissa – mutta kielletty Suomessa

Mies, näin saat naisesi innostumaan pornosta!

Suhteet | 12.06.2012 16:45 | Samuli Väänänen | Luettu 11055 kertaa
Naiset eivät välttämättä ole innoissaan, mikäli mies tiirailee pornoa ja seksiviihteen katsominen voikin aiheuttaa suhteeseen skismoja. Men’s Health –lehti kertoo, millä tavoin naisen kuitenkin voi saada innostumaan erotiikan tiirailusta.

Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo, että vaikka mies saattaa saada tyydytystä pornon katsomisesta, se voi vuorostaan tappaa naisen innostuksen seksiä kohtaan.

Tulosten mukaan naiset, joiden kumppanit käyttivät paljon aikaa pornon katsomiseen, olivat todennäköisimmin muita tyytymättömämpiä suhteeseensa ja seksielämäänsä. Tämän lisäksi heillä oli yleensä huonompi itsetunto, kuin naisilla, joiden miehet eivät katsoneet pornoa.

Vaan miehen ei tarvitse luopua pornosta saadakseen naisen jälleen innostumaan seksistä. Sen sijaan kumppanin voi saada kiinnostumaan seksiviihteestä viilaamalla hieman omia pornonkulutustottumuksia. Naisen voi saada ymmärtämään, kuinka pornon katsominen voi tuoda iloa teille molemmille ja piristää suhdetta. Tässä vinkkejä:

1. Älä käyttäydy kuin syyllinen
Älä tee pornosta omaa likaista salaisuuttasi. Naiset kokevat usein suurimmaksi ongelmaksi sen, että miehet yrittävät salailla sen katsomista. Naisia häiritsee huomattavasti enemmän henkinen pettäminen, joten he ovat tuohtuneita usein siitä, että olet salamyhkäinen.

Selitä naisellesi, että mikäli hän käyttää sinun tietokonettasi, hänen ei kannata yllättyä siitä mitä sivuhistoriasta löytyy. Mikäli hän hermostuu, painota sitä, ettei pornon katsominen tarkoita, että hänessä olisi jotain vikaa. Miehet vain tarvitsevat naisia enemmän visuaalista stimulaatiota itsetyydytystä harrastaessaan.

2. Tarkkaile hänen innostustaan
Pyydä naistasi katsomaan pornoa kanssasi - mutta vain, jos hän itse haluaa. Kysy itseltäsi aluksi muutama suhteeseenne liittyvä kysymys, esimerkiksi kuinka sinut nainen on seksuaalisuutensa kanssa, onko hän esimerkiksi osoittanut aiemmin kiinnostusta pornoa kohtaan tai vaivaantuuko hän katsoessaan elokuvien seksikohtauksia. Ja mikäli hän ei ole innostunut kokeilemaan makuuhuoneessa uusia juttuja, ei hän välttämättä ole valmis katsomaan pornoa.

3. Aloita varovasti
Mikäli nainen innostuu, aloita varovasti, sen jälkeen voit kokeilla roisimpaa materiaalia. Mikäli joku ei ole juuri pornoon tottunut, on pahin virhe näyttää hänelle kättelyssä rajuja elokuvia - tällä tapaa innostus harvemmin herää.

Kannattaa välttää lähikuvia yhdynnästä tai suuseksistä. Sen sijaan kannattaa tutustuttaa hänet hieman pehmeämpään materiaaliin. Naiset usein tykkäävät pornosta jossa on juoni, sillä näin seksille on jonkin konteksti - naiset kun usein liittävät kiihottuneisuuden ja intohimon parisuhteeseen.

Lähde: Men's Health


Kommentit

Luetuimmat

Suhteet Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää




Lukijan tarinat
Osallistu! Etsimme Lukijan tarinat -juttusarjaamme sinun kokemuksiasi huonoimmista ensitreffeistä. Oliko treffikumppani pettymys, unelmiesi prinssi vai olivatko treffit muuten vain täysi katastrofi? Kerro tarinasi ja me julkaisemme parhaat!

Etunimi: (*)
Sukunimi: (*)
Ikä: (*)
Osoite: (*)
Puhelin: (*)
Sähköposti: (*)
(*) Pakollinen