Miksi miehet päättävät parisuhteen? Katso viisi syytä!

22.02.2012 20:15 -

Ajottain naiset saattavat joutua kokemaan karmaisevan kohtalon, jossa mies päättää parisuhteen, joskus jopa sanomatta sanaakaan.

Elokuvissa ja sarjoissa on nähty mitä kummallisimpia eroja, mutta näitä tapahtuu myös tosielämässä. Useat naiset ovat saattaneet kuvitella, että parisuhde toimii ja asiat etenevät hyvään tahtiin, kunnes seuraavana päivänä miehestä ei kuulukaan. Mies ei välttämättä ole edes kertonut kumppanilleen, että suhde on ohi.

1. Mies on epävarma roolistaan

Nykyään miehen ei odoteta olevan perheen pää eikä myöskään elättäjä ja tämä saattaa joistakin tuntua oudolta. Mies saattaa tienata hyvin, mutta ei saakaan naiselta odottamaansa kiitosta siitä mihin rahansa käyttää. Joillakin miehillä on tarve olla naisen elämän keskipiste ja jos hän ei tätä ole, etsii mies toisen naisen.

2. Naiset eivät tarvitse miestä enää yhtä paljon

Naiset eivät nykyään tarvitse miestä elättämään itseään, eikä moniin muihinkaan päivittäisiin tilanteisiin. Näin ollen mies kuvittelee, ettei hän ole tarpeellinen ja saattaakin kadota naisen elämästä sanomatta sanaakaan.

3. Teknologia helpottaa eroamista

Yhä useammat naiset tietävät eron tapahtuneen vasta, kun poikaystävä muuttaa Facebookin parisuhdestatuksen sinkuksi. Joidenkin miesten on helppo antaa itselleen anteeksi, jos on jättänyt vastaamatta vain yhteen viestiin.

4. Nainen pelkää valinneensa väärän miehen

Useat naiset odottavat kumppaniltaan paljon ja usein saattavat myös verrata tätä televisiossa nähtäviin "unelmamiehiin". Tällainen ei ole miehistä mukavaa ja täten he saattavatkin jättää naisen etsitään tätä Herra Oikeaa jostain muualta. Naisten kannattaakin miettiä mistä miehessä pitää ja muistaa myös, ettei kukaan voi koskaan olla aivan täydellinen.

5. Hän on ääliö

Joskus naisten ei kuitenkaan kannata miettiä liikaa syitä erolle ja miehen katoamiselle, sillä ajoittain syy saattaa olla hyvinkin selkeä. Hän ei ole oikea sinulle ja hän ei tiedä kuinka naisia tulisi kohdella.

Lähde: The Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat