Millainen vartalo miehellä on eniten naisten mieleen? Vastaus saattaa yllättää

05.09.2014 14:59 - Susanna Karttunen

Tutkijat ovat selvittäneet, millainen vartalomalli on eniten naisten mieleen. Vastaus saattaa yllättää.

Hyvässä fyysisessä kunnossa olevia miehiä pidetään perinteisesti pömppövatsaisia yksilöitä seksikkäämpinä. On ihanaa uppoutua timmin miehen vahvaan halaukseen ja muiden naisten kateelliset katseet ovat vain plussaa.

Vaikka komeat vatsalihakset saattaisivatkin olla naisista houkuttelevammat, tuntuvat vähemmän ulkonäöstään välittävät miehet  olevan heidän mielestään parempaa poikaystävä- ja aviomiesmateriaalia. Tuoreen tutkimuksen mukaan noin 75 prosenttia naisista nimittäin pitää enemmän pyöreämmistä kuin treenatuista miehistä.

Vastanneiden naisten lihavammat miehet suhtautuvat myös tyttöystävän painoon vähemmän tuomitsevasti. Lisäksi huimat 95 prosenttia kyselyyn vastanneista naisista oli sitä mieltä, ettei ravintolassa syöminen ulkonäkökeskeisen lihaskimpun kanssa olisi ollenkaan hauskaa.

Mieltymykset luonnollisesti vaihtelevat. Osa naisista pitää lihaksikkuutta prioriteettina. Salilla käynti kuitenkin vie mieheltä aikaa, jonka hän voisi viettää perheensä kanssa. Jos hyvän kropan lisäksi miehen persoonallisuus ei ole kovinkaan mukava, ei nainen jaksa häntä kovin kauaa katsella. Upea keho ei säily ikuisesti, mutta mahtava persoona ja kyky saada puoliso nauramaan eivät katoa.

Uutisoimme aiemmin rumien miesten olevan naisten mielestä hyvää aviomiesainesta. Lue artikkeli täältä.

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat