Milloin on oikea hetki lausua ensimmäistä kertaa: "Minä rakastan sinua"?

08.10.2014 12:45 - Laura Sulkava

Rakkauden tunnustaminen ensimmäistä kertaa voi olla jännittävää ja etenkin, kun ei voi olla varma, kuinka toinen vastaa.

Kolmen tärkeän sanan sanominen ääneen saattaa osoittautua yllättävän hankalaksi. Ei ole kummankaan rooli kertoa tunteistaan ensin, mutta varmasti se kumpi ensiksi pääsee ääneen, jännittää tilannetta etukäteen.

Muutamaa kohtaa pohtimalla voi saada itselleen selvyyden, onko valmis avautumaan silläkin riskillä, että toinen ei vielä ole valmis samaan. Tai toisaalta tietää, onko valmis kertomaan toiselle tunteista, jos hän ehtii ensin.

Kuinka kauan olet tuntenut, että olet rakastunut?

Jos päästää sanat suustaan liian aikaisin, voi olla että tuloksena on hyvän fiiliksen sijasta huono. Saattaa olla, että haluat purra kielesi irti, vajota maan alle ja perua sanasi. Se kielii myös siitä, että tunnustus on lipsahtanut liian aikaisin.

Rakkautta ei välttämättä kannata tunnustaa hetken mielijohteesta, vaan sulatella ajatusta hetki ja sanoa sanat, kun hyvältä tuntuu. Jos on etukäteen todennut, että on valmis avaamaan sanaisen arkun, voi hyvin sanoa sanat yllättävälläkin hetkellä.

Ymmärrät, että rakkaus syvenee entisestään

Alkuhuumassa saattaa tuntua, että rakastat kumppaniasi enemmän kuin voit ikinä rakastaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että ajan kuluessa ja mahdollisten tulevien kriisien selvitessä, todennäköisesti rakastat häntä vielä enemmän. Silloin on myös tärkeää osata kertoa vahvat tunteensa.

Ennen kuin lataa toiselle sydämestään kolme kaunista sanaa, kannattaa kertoa muita kohteliaisuuksia hänelle. Ne toimivat todennäköisesti erittäin hyvin ja pienet yksityiskohdat etenkin. Samalla voi hieman tarkkailla, kuinka toinen reagoi.

Entä jos hän ei vastaa samoin?

Tunteita kertoessa tulee aina ottaa huomioon se, että vaikka sinun tunteesi olisivat kuinka vahvat ja etenisivät nopeasti, kumppanisi ei välttämättä ole valmis avautumaan samaan aikaan.

Valmistaudu siihen, että toinen saattaa vastata vain kiitos tai olen rakastumassa sinuun. Kun olet sinut tämän faktan kanssa, on maagiset sanat mahdollisesti helpompi sanoa ääneen.

Pohtimalla hieman etukäteen ja valmistautumalla siihen, että toinen ei välttämättä vielä ole valmis vastaamaan samalla tavalla, pääsee jo pitkälle. Kun hyvä hetki tulee, voit kertoa tunteistasi ilman, että haluat perua sanomaasi. Oikeaa hetkeä ei välttämättä ole, vaan sinä teet sen.

Lue myös aikaisemmin julkaisemamme hellyttävä juttu hetkistä, jolloin mies tiesi tyttöystävänsä olevan se oikea.

Lähde: Glamour

Kilpailut

Uusimmat