Mitä et ole tunnustanut äidillesi? Suomalaiset paljastavat

10.05.2015 08:15 - Tiina Svensk

Jokaisella meillä on varmasti asioita, joita ei omalle äidilleen ole halunnut paljastaa. Joitakin tekoja ei paljasteta, vaikka niistä olisi vuosia.

Oletko tehnyt jotain, mistä äitisi ei olisi ylpeä, vai oletko kokenut asioita, joilla et halua huolestuttaa vanhempiasi? Et ole ainoa.

Voicen Herättäjät pyysivät kuuntelijoita tunnustamaan tekojaan äitienpäivän kynnyksellä perjantain aamulähetyksessä. Tunnustuksia pystyi kertomaan lähetykseen tai Voicen Facebook-sivulla.

Kuulijoiden vastauksiin mahtui mukaan niin hauskoja kuin koskettaviakin tarinoita:

”Nykyinen mieheni bongasi minut Alaston Suomi –sivustolta, en todellakaan kertonut sitä äidilleni.” –Tiina

”Minä en ole kertonut koskaan äidilleni että olen tehnyt abortin 20 vuotta sitten.”   - Riikka

Joskus parikymppisenä ajoin äidin autolla kolarin mutta en kertonut äidille siitä mitään. Kolari oli onneksi lievä ja autoon ei tullut kuin pieni lommo puskurin lähelle. Kiltisti palautin auton enkä tietenkään kertonut mitään.” –Heini

”Kun menin tapaamaan netissä tutustumaani poikaa, juksasin äidille että olimme tutustuneet joskus jossain kosertissa. Eihän äiti olisi muuten päästänyt (olinkohan 14-vuotias) noin kahden tunnin junamatkan päähän häntä tapaamaan ja vielä uutena vuotena niin, että jäin yöksi. Tosiasiassa olin vain jutellut hänelle netissä ja puhelimessa. Nyt ollaan tuon pojan kanssa oltu yli kaksi vuotta yhdessä.” – Jenna

”Tein äidin nimellä sähköpostin, ja selvittelin sillä opettajille poissaoloja koko yläasteen. En jäänyt kiinni koko kolmeen vuoden aikana.” – Marika

”En ole tätä äidilleni myöntänyt ikinä koska asia hävettää, mutta teininä ollessa huijasimme äitiä ja isää siskon kanssa, menimme esimerkiksi isän luokse sanomaan että tarvitsimme rahaa mutta äidillä ei ollut, ja menimme samantien tekemään saman äidille. Eli saimme tuplarahat.” – Heini

”Minun äitini tietää kaiken. Ei ole salaisuuksia. Nuoruuden töhöilytkin on jälkeenpäin tullut kerrottua.” – Marjo

”Äitini ei tiedä vieläkään että 14v ikäisenä menin väärennetyillä papereilla baariin.” - Marjut

”Äidille uskaltaa kertoa kaiken. Toivottavasti omatkin lapset tietävät ja uskaltaa kertoa myös minulle.”  -Tiina

Kilpailut

Uusimmat