Mitä ihmiset googlaavat seksistä? Yleisimmät haut paljastuivat

27.01.2015 13:15 - Karoliina Kotala

Google on tarjonnut miljoonille maailman ihmisille mahdollisuuden etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin. Myös seksin saralta ihmisiltä löytyy monta epävarmuutta herättävää asiaa.

Yhdysvalloissa tehty tutkimus selvitti, mitä asioita ihmiset googlaavat eniten seksin saralla. Miesten huolena näyttäisi olevan erityisesti peniksen koko, sillä kymmenestä penikseen liittyvästä googlauksesta yhdeksän liittyi kokoon. Yleisin kysymys oli, kuinka peniksestä saisi isomman ja toisena tiedusteltiin, kuinka peniksestä saisi pidemmän.

Naiset puolestaan eivät peniksestä juurikaan googlaile ja naisten esittämät kysymykset liittyen penikseen käsittelivät suureksi osin liian kookkaan peniksen aiheuttamaa kipua. Kipu oli myös naisten googlatuin asia liittyen asioihin, joita tapahtuu seksin aikana. Kivun lisäksi viiden googlatuimman seksin aikana -kysymyksen joukkoon mahtuivat myös muun muassa pissaaminen ja ilmavaivat.

Toinen huolta aiheuttava aihe miehillä peniksen koon jälkeen oli ennenaikainen siemensyöksy ja netistä etsittiinkin vastausta siihen, kuinka kestävyyttä voisi treenata. Mutta myös naiset ovat lähes yhtä kiinnostuneita omista sukuelimistään, ainoana erona se, että naiset lähestyivät kysymyksiä enemmänkin terveyskulmalla. Lisäksi naisia askarrutti muun muassa, kuinka intiimialueen karvoitus kannattaisi muotoilla, kuinka vaginaa voi tiukentaa ja kuinka intiimialueen maun saa paremmaksi.

Aikuisviihteen saralla näkyy puolestaan yllättävä trendi, joka on näkynyt vahvasti myös viihdemaailmalla: kookkaat takapuolet. Iso takapuoli porno -haut ovat nimittäin nousseet räjähdysmäisesti. Toisena haussa oli puolestaan kookkaat rinnat.

Lähde: Bro Bible

Kilpailut

Uusimmat