"Mitä tänään on ruuaksi?" Lue, miten tekstiviestit muuttuvat parisuhteen kehittyessä

27.10.2014 22:00 - Rea Tallgren

Parisuhteen kesto vaikuttaa siihen, miten kumppanit kirjoittelevat toisilleen.

Kuusin vuotta miehensä kanssa ollut Alice Zhao päätti selvittää tarkasti, miten tekstiviestikulttuuri muuttuu alkuaikojen deittailusta yhteen muutettaessa ja naimisiin mentäessä. Hänen selville saamansa asiat pätevät varmasti hyvin moniin pariskuntiin.

Zhao sanoo, että suhteen alkuaikoina suosittuja sanoja kumppanin kanssa vaihdetuissa tekstiviesteissä olivat tervehdykset, kumppanin nimi ja rakkaudentunnustukset.

Suhteen kehittyessä kommunikointi muuttui praktisemmaksi ja sanatkin sitä myötä lyhyemmiksi. Esimerkiksi sanat ok, koti ja ruoka olivat käytössä useammin kuin suhteen alkuaikoina.

"Mitä tänään ruuaksi?" viestit ovat siis yleisiä parisuhteen ollessa jo niin sanotusti vakaalla pohjalla ja kestettyä pitkään.

Zhao kuitenkin muistuttaa kauniisti, että vaikka tekstiviestit saattavat nykyään olla tylsiä, ennalta-arvattavia ja huomattavasti vähemmän romanttisia kuin suhteen alkuaikoina, ei se haittaa.

- Ennen jouduin kirjoittamaan kumppanilleni, että rakastan häntä. Nyt voin kierähtää yöllä hänen kainaloonsa ja kuiskata sen hänen korvaansa.

Kerroimme aiemmin kymmenestä erilaisesta miestekstailijatyypistä. Lue tuo juttu tästä.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat