Miten väljähtäneeseen parisuhteeseen saa eloa? Suomalaisasiantuntija neuvoo

13.08.2014 12:15 - Heli Thoren

Seksuaalineuvoja Elina Tanskanen kannustaa panostamaan henkiseen yhteyteen.

Pidemmässä suhteessa arki hiipii väistämättä mukaan parisuhteeseen. Oman elämän paineet ja stressi venyttävät myös suhteen pinnaa, ja hyvä tunnelma on koetuksella. Seksuaalineuvoja Elina Tanskanen lohduttaa, että suhteeseen kuuluvat erilaiset vaiheet - myös ankeammat. Jotta niistä päästäisiin taas kukoistukseen, Tanskanen kehottaa kiinnittämään huomiota seuraaviin seikkoihin:

Henkinen yhteys

Kun suhteen henkisessä yhteydessä tapahtuu katkoksia, suhde voi tuntua väljähtyneeltä. Henkistä yhteyttä pidetään yllä läpinäkyvyydellä, kunnioituksella ja rehellisyydellä. Puhukaa tunteistanne. Vaalikaa toistenne ajatuksia. Jos henkiseen yhteyteen on tullut katkoksia, etsikää se uudelleen toista kuuntelemalla.

Antakaa tilaa

On hyvä muistaa, että toisinaan erillään olo sopivassa määrin voi tehdä suhteelle pelkästään hyvää. Joskus oma loma voi tuntua radikaalilta, mutta olla juuri se, mitä parisuhde kaipaa.

Sekoittakaa pakkaa

Sekoittakaa pakkaa, kokeilkaa uusia asioita. Muistelkaa, mikä tuntui suhteessa aikanaan hyvältä ja miettikää, onko suhteessanne edelleen niitä asioita. Jos ei ole, tuokaa niitä lisää. Miettikään, mitä toivoisitte suhteeltanne ja pyrkikää toteuttamaan molempien toiveita mahdollisuuksien mukaan.

Intiimiyttä on monenlaista

Parisuhteen intiimien hetkien ei tarvitse tarkoittaa yhdyntää. Joskus vaikkapa sohvalla makoilu toisen kainalossa riittää tuomaan läheisyyttä. Toimi on sopivan intiimiä silloin, jos samaan huoneeseen yllättäen tullut hieman vaivaantuu. Suhteen intiimiyttä voi vaalia monilla tavoin - se ei välttämättä tarvitse tarkoittaa seksikertojen lisäämistä.


Lue lisää Tanskasen ajatuksia Hyvän mielen reseptejä -kirjasta, Paasilinna

Kilpailut

Uusimmat