Kuva: Fotolia

Naiset paljastavat vartalonsa viisi erityisherkkää kohtaa

08.12.2015 14:45 - Reija Saarinen

Kun tähdätään naisen syvään nautintoon, kannattaa tietää tarkat kohdat, joihin hellät sivelyt sijoittaa.

Seksin tiimellyksessä ei ole aivan sama, mihin kohtaan naista koskee. Laaja kysely selvitti viisi erityisen herkkää kohtaa naisen vartalosta, joihin koskeminen kannattaa. Näin voi viedä naisen nautinnon äärimmilleen.

Listasimme oheen nuo viisi taikanappia, joiden painaminen todella kannattaa:

1. Rinnat

Tutkimukseen osallistuneiden naisten mukaan heidän nänninsä ovat kehon herkin osa. Juuri siksi se antaa myös suurinta seksuaalista nautintoa.

2. Kaula

Kaula saattaa usein unohtua, mutta todellisuudessa siihenkin kannattaa panostaa. Se on nimittäin toiseksi herkin kehon osa, naisten mukaan. Esimerkiksi suudelmat kaulalle kannattavat lakanoiden välissä - ja mikseivät muutenkin.

3. Takamus

Myös takapuolen helliminen on naisten mukaan hyvinkin kiihottavaa. Älä siis unohda sitä.

4. Selkä

Saattaa kuulostaa hassulta, mutta selkä ja selkäranka ovat myös niitä erityisen herkkiä kohtia. Siksi selän silittely saa naisen hetkessä syttymään.

5. Vatsa

Myös vatsaa kannattaa sivellä. Naisten mukaan se on nimittäin hyvin herkkä ja sen sively saa hetkessä pulssin nousemaan.


Kyselyn teetti SKYN Condoms ja AMP Agency. Siihen vastasi kaiken kaikkiaan 5117 miestä ja naista. Kohdat on koottu naisten vastauksista.
Lue myös: Mies paljastaa: 9 asiaa, jotka naisen on hyvä tietää seksistä
Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat