"Ne olivat parhaat treffit ikinä" Miehet paljastavat ihanimmat deittikokemuksensa

10.10.2014 14:22 - Heli Thoren

Joskus onnistuneisiin treffeihin ei tarvita kuin juuri oikea tunnelma.

Onnistuneet treffit ovat monesta tekijästä kiinni. Myös naisten ja miesten mielissä hyvät deitit voivat olla hyvinkin erilaiset. Yhdeksän miestä kertoo oman onnistuneimman treffikertomuksensa:

"Parhailla treffeilläni menimme naisen kanssa syömään todela kalliiseen ravintolaan. Minulla oli paikkaan lahjakortti, muuten se olisikin ylittänyt roimasti budjettini. Joimme kallista, hyvää viiniä ja puhuimme musiikista. Huomasimme, että pidimme paljon samoista artisteista. Ja meillä synkkasi muutenkin. Loppukuukauden söinkin sitten edullista purkkiruokaa, mutta silti kannatti." -Asap J.

"Me kuljimme rauhassa läpi iltakaupungin jutellen. Meillä ei ollut ravintolavarausta, eikä leffasuunnitelmia. Kävelymme jälkeen menimme vielä yhdessä jäätelölle." -Wes S.

"Vein elämäni rakkauden ensitreffeille. Menimme elokuviin ja meillä synkkasi niin hyvin treffien alusta loppuun asti. En unohda sitä iltaa koskaan." -Dillon Z.

"Ensitreffeillä nykyisen tyttöystäväni kanssa menimme ajamaan mikroautoilla. Kun ajelut olivat ohi, menimme hampurilaisille. Meillä oli niin hauskaa. Kotimatkalla tiesin, että hän on nainen minua varten." -Todd R.

"Istuimme autossani järven rannalla ja kuuntelimme musiikkia olutta juoden. Ja juttelimme. Yksinkertaisesti parasta." -Matt H.

"Katsoimme ilotulituksia hiekkarannalla Filippiinien lomalla siellä tapaamani tytön kanssa. Se oli ihanaa." -Jeremie S.

"Tiesin, että eräs kotikaupunkimme ravintola on kuulu siitä, että se on koristeltu lattiasta kattoon valoin ja kynttilöin joulunaikaan. Vein nykyisen vaimoni sinne treffeille. Ilta oli ikimuistoinen ja ravintolakäynnistä tuli yhteinen joulunaikamme perinne, jonka teemme edelleen joka vuosi." -Stephen S.

"Menimme piknikille puistoon hyvien eväiden kera. Soitimme jazzia kännykästä. Se oli onnistunut treffitilanne siksi, että se muistutti elokuvien romanttisia kohtauksia." -Jose N.

"Parhaimmilla treffeillä tyttöystäväni vei minut katsomaan suurta musiikin legendaa, Tony Bennettiä. Kokemus oli mieletön ja oli upeaa päästä näkemään lavalla Dean Martinin ja Frank Sinatran kaltainen tähti." -Andy B.


Lue vielä, 12 asiaa, joita naiset tekevät salaa treffeillä täältä.


Lähde: Womens Health Magazine

Kilpailut

Uusimmat