Nukkuma-asento vaikuttaa seksiunien määrään - mielenkiintoiset seksifaktat koottiin yhteen

06.10.2014 14:05 - Reija Saarinen

Seksistä voi lähes aina oppia jotain uutta, siksi faktojen listaaminen onkin mielenkiintoista ja opettavaista. Tiesitkö esimerkiksi sitä, että nukkuma-asento vaikuttaa uniin`?

Seksi on asia, josta voi aina oppia jotain uutta. Women´s Health -sivusto kokosikin listan faktoista, jotka saattavat yllättää todellisenkin tietäjän.

1. Seksi vähentää stressiä.

2. Seksi saattaa helpottaa sairaan oloa, sillä kiihottuminen ja orgasmi parantavat vastustuskykyä.

3. Liukuvoide helpottaa orgasmin saamista.

4. Liukuvoiteena voi käyttää myös kookosöljyä.

5. Tutkimuksen mukaan lesbot saavat muita enemmän orgasmeja.

6. Seksin harrastaminen salitreenin jälkeen kannattaa, sillä treenin aikana veren virtaus sukuelimiin lisääntyy ja saa aikaan kiihottumista.

7. Jopa 31 prosenttia miehistä on feikannut oman orgasminsa.

8. Tutkimuksen mukaan rakastuneena seksi on nautinnollisempaa.

9. Kondomi ei todellisuudessa vaikuta juurikaan seksin nautinnollisuuteen.

10. Jotkut voivat saada orgasmin pelkästään nännien hyväilystä.

11. Seksi vähentää kipua. 

12. Yksi viidestä ihmisestä on käyttänyt puhelintaan seksin aikana.

13. Nukkuma -asento voi vaikuttaa seksiuniin. Tutkimuksen mukaan mahallaan, kädet pään yli ojennettuina ihminen näkee eniten seksiunia.

14. Seksi saattaa auttaa parantaman pääkivun.

Aiemmin uutisoimme tilanteista, joissa todellakin kannattaa harrastaa seksiä. Nuo viisi ajankohtaa voit katsoa täältä.

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat