Nyt se todistettiin: Hyvännäköiset miehet menettävät seksikkyytensä, jos he ovat tyhjäpäitä

03.07.2015 23:15 - Senni Loikala

Sinkkujen kannattaa antaa mahdollisuus kumppaniehdokkaalle, vaikka tämä ei täyttäisi kaikkia unelmakumppanin kriteereitä. Näin väittää tuore tutkimus.  

Deittimarkkinoilla ulkonäkö voi olla petollinen. Mies, joka saa kuolan valumaan, voi paljastua häntäheikiksi. Nainen, jonka kauneus nostaa hien otsalle, saattaa osoittautua esimerkiksi materialistiksi.

Psychological Science -lehdessä julkaistu tuore tutkimus todistaa, että tyrmäävänkin näköinen ihminen menettää vetovoimaansa, mikäli hänen kanssaan ei synkkaa aidosti. Näin ollen toiselle ei kannata antaa mahdollisuutta vain sen takia, että hän näyttää hyvältä.

Joissain tapauksissa voi olla, että karisman hupeneminen johtuu siitä, että seuralainen vaikuttaa jopa tyhjäpäältä - toki pääsyy varmasti on yhteen sopimattomissa kemioissa.

Vetovoima saattaa syntyä ajan kanssa

Tutkimuksen mukaan mahdollisuus kannattaa puolestaan antaa deittiseuralaisille, jotka eivät heti täytä oman unelmakumppanin kriteereitä. Tutkimuksen mukaan yllättävä kumppaniehdokas voi myöhemmin osoittautua ihmiseksi, jota sinun on mahdotonta vastustaa.

Aiempien tutkimusten mukaan romanttiseen kiinnostukseen vaikuttaa esimerkiksi se, miten toinen nauraa, miten hän lukee kirjaa tai käyttäytyy lemmikkien seurassa. Erilaiset tosielämän tilanteet, joissa kumppaniehdokasta tarkkaillaan, voivat saada hänet uuteen valoon.

Aikailu ei kuitenkaan kannata

Liian pitkään ei kuitenkaan kannata odottaa. Tutkimuksen mukaan pariskunnat, jotka alkoivat käyttäytyä romanttisesti toisilleen tutustumisensa alkuvaiheessa, tunsivat vielä myöhemmin toisiaan kohtaan suurempaa fyysistä vetoa kuin kumppanit, jotka olivat tunteneet toisensa pitkään ennen varsinaista deittailua.

Lue myös: Oletko kuullut kolmen treffin säännöstä? Auttaa "Sen Oikean" metsästämisessä

Lähde: Mic

Kilpailut

Uusimmat