Oletko kuullut kolmen treffin säännöstä? Auttaa "Sen Oikean" metsästämisessä

26.06.2015 12:15 - Senni Loikala

Maajussille morsian -ja Sinkkuäidille sulhanen -televisio-ohjelmista tutuksi tullut Mia Halonen kävi treffeillä miehen kanssa, jolla oli pahanhajuinen hengitys. Hänelle deittivalmentaja ei antanut toista mahdollisuutta.

Ensitreffien jälkeen tunnelmat voivat olla kaksijakoiset. Seuralainen saattoi vaikuttaa herrasmieheltä, mutta kiusallisilta hiljaisuuksilta ei vältytty. Deittivalmentaja Mia Halonen kertoo kolmen treffin säännöstä, jonka avulla oma mielipide seuralaisesta saa aikaa kypsyä.

- Kolme kertaa voi tavata jotakuta, ennen kuin tekee päätöksen. Deittikumppani on voinut olla ensimmäisellä kerralla niin hermostunut ja jännittynyt, ettei hän ole ollut parhaimmillaan, Halonen selvittää.

- Toisella kerralla on jo hieman yhteistä historiaa. Kolmansilla treffeillä, kun ollaan kenties menty vuoristorataan, käyty leffassa ja tehty erilaisia asioita yhdessä, voi huomata toisessa puolia, joista pitää. Mutta jos kolmannella kerralla ei sytytä, niin silloin ei kannata enää jatkaa, hän lisää.

Seksiä kannattaa viivytellä

Deittivalmentaja muistuttaa, ettei seksiä kannata harrastaa liian varhaisessa vaiheessa tapailua. Ensin on hyvä tietää, onko toisessa oikeasti potentiaalia kumppaniksi.

- Heti kun olet ollut sängyssä ja sen jälkeen sanot, ettet halua enää nähdä; toinen alkaa ilman muuta ajatella, että hän on huono sängyssä, Halonen sanoo.

Hänen mukaansa hienotunteisin tapa jättää toinen on kasvotusten, mikäli kyse on seurustelusta. Päätöstään ei kannata alkaa selitellä liian perusteellisesti.

- Jos alat luetella syitä, miksi et tahdo jatkaa, niin toinen osapuoli voi kuvitella suhteen jatkuvan, jos hän korjaa huonot puolet, Halonen sanoo.

Tilanne on kuitenkin eri, jos kyseessä on tuore deittikumppani. Parien treffien jälkeen pakeista ei kannata pitää meteliä.

- Jatkat vaan treffeillä käymistä muiden kanssa, etkä ala tehdä isoa numeroa siitä, että "nyt en enää halua käydä kanssasi kahvilla". Siinä ei ole mitään jättämistä. Me olemme vain olleet kahvilla!

Deittivalmentajan omat treffit

Halonen kävi itse hiljattain treffeillä miehen kanssa, jolla oli pahanhajuinen hengitys. Hän tiesi heti, ettei toisia treffejä tule. Yksi asia kuitenkin mietitytti deittivalmentajaa.

- Pähkäilin sitä, olisiko minun pitänyt kertoa hänelle siitä pahasta ientulehduksesta ja mustista tyvistä hampaissa - ja vinkata, että meneppäs hammaslääkäriin, Halonen kertoo.

- Päädyin loppujen lopuksi, etten sanonut mitään. En halua loukata. Olisi voinut silti olla palvelus, että joku olisi kertonut mistä on kyse, hän jatkaa.

Pakkeihin kannattaa itsekin varautua

Deittivalmentaja muistuttaa, että treffimarkkinoilla joutuu itsekin kohtaamaan torjuntaa. Siihen paras lääke on jatkaa deittailua muiden kanssa.

- Ei kannata jäädä märehtimään yhtä kahvikumppania iän kaiken, vaan katsoa laajempaa kuvaa - sitä, että kävi kahvilla hänen kanssaan ja ajatella, että olipa hyvää kahvia.

Lue myös: 8 pahan tytön piirrettä, joista miehet syttyvät

Kilpailut

Uusimmat