Opettele paremmaksi kuuntelijaksi: Ihmissuhteesi syventyvät

28.01.2015 10:45 - Senni Loikala

Ihmissuhteesi syvenevät ja paranevat, jos kehität taitoasi kuunnella muita. Wall Street Journal -lehdessä annetaan viisi neuvoa, joilla voi tulla paremmaksi kuuntelijaksi.

1) Pistä merkille myös pienet vihjeet siitä, mistä toinen tahtoo puhua. Osoita hänelle halukkuutesi kuunnella. Jos olet esimerkiksi lukemassa ja kumppani tulee samaan huoneeseen, voit laskea kirjan pois käsistäsi.

2) Kun toinen on kertonut sinulle jotakin, voit pukea hänen kertomansa asiat omin sanoin. Tällöin hänelle selviää, että olet ymmärtänyt hänen pointtinsa oikein.

3) Anna toisen kertoa, mitä hänellä on mielensä päällä. Monille erityisen tärkeää on vahvistaa toisen kokemat tunteet tosiksi. Erityisesti lasten kanssa ollessa on hyödyllistä tunnustaa myös heidän negatiiviset tunteensa.Toisen vihaa, kiukkua tai pelkoa ei saisi ikinä lakaista maton alle. Pue havaintosi sanoiksi: "Taidat olla kyllästynyt", "Yleensä pidät tästä, mutta nyt sinua ei taida huvittaa" tai "Vaikutat pettyneeltä".

4) Esitä keskustelukumppanillesi kysymyksiä, joihin ei voi vastata vain "kyllä" tai "ei". Monesti on myös hyvä osoittaa pienillä äännähdyksillä, kehonkielellä ja katsekontaktilla, että kuuntelee toista.

5) Pyri auttamaan toista mahdollisten ratkaisujen löytämisessä. Siitä huolimatta kannattaa etsiä niitä rauhallisesti, eikä hoppuilla saadakseen asiat vain nopeasti oikeille uomilleen.

Seuraava artikkeli: Tahdotko oivaltaa elämäsi tarkoituksen? Vastaa viiteen tärkeään kysymykseen

Lähde: Psych Central

Kilpailut

Uusimmat