Pieni vaiva, suuri hyöty! Kolmella vinkillä teet paremman ensivaikutelman

02.09.2015 20:45 - Pauliina Jokinen

Ensivaikutelma vaikuttaa pitkään.

Seitsemän ensimmäistä sekuntia merkitsevät paljon, kun tapaat uuden ihmisen. Lyhyiden sekuntien aikana ihminen arvioi, mitä hän ajattelee vastapuolesta.
Kolmen pienen vinkin avulla merkitsevät sekunnit voi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla.

1. Ole avoin
Ihmiset, jotka kommunikoivat avoimesti, puhuvat paljon käsillään ja ilmeilevät, jäävät vahvemmin mieleen.

Aiemmissa samaan aihepiiriin liittyvissä tutkimuksissa on todettu henkisesti vahvojen ihmisten uskaltavan näyttää tunteitaan, kun on sen aika.

- Se, että on selvillä omista tunteistaan ja uskaltaa näyttää niitä sopivan hetken tullen, on merkki vahvuudesta, Huffington Post uutisoi.

2. Tunne aiheesi
Ihmiset mieltyvät helpommin ihmisiin, jotka pitävät samoista asioista.

Jos haluat tietoisesti tehdä hyvän ensivaikutelman, ota selvää mistä keskustelukumppanisi pitää ja löydä yhtäläisyyksiä väliltänne.

3. Kuuntele
Sen lisäksi, että muistat hymyillä, elehtiä ja olla miellyttävä, on myös kuuntelemisella tärkeä merkitys.

Ei varmasti ole yllätys, että ihmiset pitävät, kun heitä kuunnellaan ja huomioidaan. Muista siis tapaamasi henkilön nimi ja esitä jokin kysymys ja olet jo voitolla.


Lue myös: Haluatko tehdä parhaan ensivaikutelman? Onnistut yhdellä kuvalla

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat