Rahalla on yllättäviä vaikutuksia seksielämään

03.06.2014 20:45 - Reija Saarinen

Raha vaikuttaa moneen asiaan, mutta yllättävää lienee se, että sillä on myös vaikutuksia seksielämään.

Raha on meille jokaiselle tuttu asia. Toisilla sitä on enemmän, toisilla vähemmän. Harva kuitenkaan on tullut ajatelleeksi, että rahalla saattaa olla yllättäviä vaikutuksia jopa seksielämään. Alla muutama esimerkki.

1. Samankokoinen palkkapussi tietää parempaa seksiä

Tutkimuksen mukaan 51 prosenttia niistä pariskunnista, joissa molemmat osapuolet tienaavat saman verran, kertoivat suhteen seksin olevan todella hyvää. Miehet sen sijaan kertoivat, että seksielämä on parempaa silloin kun heidät vaimonsa tienaa heitä enemmän.

2. Rahaongelmat saattavat laskea innostuneisuutta

Erään tutkimuksen mukaan rahaongelmat ovat yksi suurin syy intohimon hiipumiseen. Tästä syystä rahaongelmista kannattaa keskustella, jotta ne eivät jää kaihertamaan romanttista suhdetta.

3. Suurempi palkkapussi voi parantaa seksielämää

Erään tutkimuksen mukaan aktiivinen seksielämä näyttää olevan kytköksissä suurempaan palkkapussiin. Syytä ilmiöön tutkijat eivät kuitenkaan osaa sanoa.

4.  Seksuaaliset viittaukset saattavat saada tuhlaamaan

Eräässä tutkimuksessa todettiin, että naiset, jotka hipelöivät miesten alusvaatteita, tuhlasivat ostoksiinsa muita enemmän. Ilmeisesti läheinen kosketus intiimialueeseen viittaavaan asiaan, saa ihmisessä aikaan innostusta ja tämä taas johtaa välittömän mielihyvän etsimiseen, mitä shoppailu taas tarjoaa.

Lähde: Women´s Health

Kilpailut

Uusimmat