"Silloin ennen vanhaan..." 8 unohdettua deittailusääntöä, jotka pitäisi ottaa takaisin

04.09.2014 20:57 - Senni Loikala

Ennen vanhaan hoidettiin tietyt asiat treffimaailmassa tyylikkäämmin kuin nykyään.

 "Vanhoina, hyvinä aikoina...", voi kuulla joidenkin muistelevan. Voihan olla totta, että tietyt asiat ovat olleet paremmin aikoinaan. Your Tango -sivusto listaa deittailusääntöjä, jotka pitäisi ottaa takaisin nykypäivään.

1) Ennen vanhaan nuoretkin osasivat tanssia. Tytöt ja pojat laittautuivat tanssiaisiin, joissa pistettiin jalalla koreaksi. Sitä vastoin tanssi on nykyään sekavaa joraamista, jossa ei askelkuvioita täydy osata.

2) Taannoin osattiin antaa tunteiden syntymiselle kenties nykyistä paremmin aikaa. Tänä päivänä monet ryntäävät suin päin suhteeseen. Vanhan ajan romanttisista kirjeenvaihdoista ja puistokävelyistä voisi ottaa esimerkkiä nykyiseen treffailukulttuuriin.

3) Aiemmin suorille keskusteluille annettiin enemmän arvoa. Nykypäivänä monet hoitavat puhumisen tekstiviestejä näpyttelemällä, siinä missä ennen tartuttiin rohkeasti luuriin ja soitettiin kiinnostuksen kohteelle.

4) Jotkut väittävät, ettei ennen vanhaan treffeiltä myöhästytty. Nykyään ei ole lainkaan tavatonta, että treffikumppanilta tulee sovittuna tapaamisajankohtana ilmoitus myöhästymisestä Facebookissa.

5) Ennen vanhaan seurustelun aloittaminen saattoi todella merkitä sitoutumista toiseen ja usein sitä oikeasti tahdottiin, jos edettiin niin pitkälle. Nykyaikana monet voivat odottaa sormet syyhyten lähinnä sitä, että pääsisivät päivittämään suhdestatuksensa Facebookiin. 

6) Taannoin toiselta saatettiin uskaltaa kysyä nykyistä rohkeammin, missä mennään. Nykyään voidaan sortua useammin kissa-hiiri -leikkeihin ja salaa kärsiä sydämessään siitä, ettei tiedä toisen tunteista.

7) Aiemmin kaksilahkeiset saattoivat olla nykyistä useammin herrasmiehiä. He  auttoivat naiselle takin päälle ja pitivät ovia auki. Nykypäivänä saattaa olla niin, ettei mies tarjoudu edes kantoavuksi, jos naisella on syli täynnä painavia kantamuksia.

8) Ennen vanhaan kehut treffikumppanille tulivat kenties nykyistä enemmän sydämestä. Tänä päivänä toisen huomioiminen voi olla pinnallisempaa. Siirappisia kehuja voidaan ladella virtuaalisissa treffipalveluissa, vaikka ei olisi vielä edes tavannut toista.

Lue myös: Nainen, unelmoitko pitkästä parisuhteesta? 3 tärkeää vinkkiä, joiden avulla mies ihastuu

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat