Kuva: Fotolia

Suorassa radiolähetyksessä vihittävät Eija ja Jukka: "Tapasimme Iskelmäfestareilla"

29.07.2016 10:15 - Rea Tallgren

Suomen suurimpia häitä juhlitaan elokuun 19. päivä, kun kolme pariskuntaa vihitään suorissa lähetyksissä kolmella eri radiokanavalla. Nyt tarinansa kertovat Iskelmällä suorassa lähetyksessä vihittävät Eija ja Jukka.

Kun Eija, 55, mietti vuosi sitten lähtemistä Iskelmäfestareille, oli kaikki muu jo hoidettu, mutta yksi asia puuttui: festariseura nimittäin. Onneksi Eija kuitenkin mainitsi asiasta tyttärelleen.

- Hän kertoi miehelleen, joka taas tiesi Jukka-enonsa lähtevän festareille. Jukan kuultua asiasta hän "uhrautui" ottamaan minut mukaansa. Oli hän kyllä pyytänyt ensin nähdä kuvan! Eija nauraa.

Ensitapaaminen sovittiin baariin monien aikataulujen yhteensovittamisten jälkeen. Juttu luisti niin hyvin hyvässä seurassa, aikaa vierähti muutama tunti.

Tunteet alkoivat kasvaa nopeasti ja jo ensimmäisen yhteisen yön jälkeen Jukka, 52, tiesi olevansa myyty.

- Ujona kysyin "mitä aamupalaksi"? Peiton alta kuului, että jos saisi munaa paistettuna, pekonia ja konjakkia! Johan siinä raavaampikin mies rakastuu! Jukka selittää.

Parasta on yhteinen arki

Pariskunta kehuu arjen toimivan todella hyvin.

He keskustelevat paljon, ja esimerkiksi päivän tapahtumat käydään yhdessä aina läpi.

- Jukan seurassa saan olla oma, hullu itseni. Meillä on samanlainen huumori, Eija selittää.

Huumorintajun lisäksi Eija listaa muun muassa avoimuuden rehellisyyden suhteen kantaviksi voimiksi.

- Vaikeita aikoja ei oikeastaan ole ollut, koska puhumme kaikesta avoimesti. 

”Olisi noloa myöhästyä omista bileistä!”

Mainos radiohäistä osui räväkän pariskunnan tielle kuin tilauksesta. Jo kosinnan yhteydessä pariskunta oli puhunut, että häihin ei sitten mennä millään normaalilla tavalla.

- Ei se olisi meidän juttumme, Jukka selittää.

Suorassa lähetyksessä tapahtuva vihkiminen jännittää jonkin verran, mutta Jukkaa huolestuttaa vielä enemmän hääpäivän aamu. 

- Olisi aika noloa, jos nukkuisi pommiin ja myöhästyisi omista bileistä!

Yhteiseloa on pariskunnalla takanaan reilun vuoden verran, kun vihkiminen tapahtuu. Haaveissa on vanheta yhdessä, sillä rinnalla on nyt se oikea ihminen.

- Jukan kanssa tunne on levollinen, turvallinen, onnellinen. Jukan kanssa saa myös nauraa typerille jutuille! Kyllä hän silloin on oikea, Eija nauraa.

Jukka myötäilee tulevan vaimonsa kantaa.

- Eija on niin sopivasti "hullu" että tarvitsen vierelleni hänet.

Jukka ja Eija (kuva: Eijan ja Jukan kotialbumi)

Suomen suurimmat häät

Suomen suurimpia häitä vietetään kolmella radiokanavalla, Radio Novalla, Radio Cityllä ja Iskelmällä perjantaina 19.8. Tuolloin kolme pariskuntaa saa toisensa suorassa lähetyksessä. Häät alkavat klo 9 vihkimisellä, jonka jälkeen häitä juhlitaan radiotoimituksissa hääkakun leikkauksen ja kuohuvan merkeissä.

Apukaasoiksi ja -bestmaneiksi pariskunnat saavat kunkin kanavan tähdet: Radio Novan Minna Kuukan ja Aki Linnanahteen, Iskelmän Anna-Mari Raaskan ja Mikko Siltalan sekä Radio Cityn Mikko Honkasen ja Ville Kinaretin.

Kilpailut

Uusimmat