Tällaista esileikkiä miehesi haluaa

16.09.2012 22:15 - Heli Thoren

Näillä viidellä vinkillä saat miehen sekaisin himosta - ja sinusta.

Mieskö haluaisi mennä vain suoraan asiaan? Ei pidä paikkaansa. Tällaisesta esileikistä miehet haaveilevat:

1. Suutele hartaasti

Myös miehet haluavat suudella huolella ja pitkään. Kokeile kielisuudelmien lisäksi nuolla hänen kaulaansa ja korviaan. Näyki, pyörittele kieltä ja livo. Suutele hellästi ja kuiskaa hänen korvaansa jotakin seksikästä samalla, kun siirryt suutelemaan hänen kaulaansa.

Muista, että suudella voi myös ohimennen tiskatessa tai töistä tullessa. Kun annat hänelle pusun sijaan kunnon kielisuudelman, pidät eroottista virettä välillänne yllä. Samalla kun suutelet häntä, silitä hänen penistään housujen läpi. Näin annat vihiä siitä, mihin kohtaan aiot siirtyä, kun sopiva hetki koittaa.

2. Nautiskele 

Miehesi kiihottuu, kun saa nähdä sinun nauttivan. Sen sijaan, että antaisit hänen antaa sinulle suuseksiä, kiihota itse itseäsi hänen edessään. Anna miehesi ensin vain katsoa, älä anna hänen osallistua puuhaasi. Kun olet hetken silitellyt itseäsi, päästä hänet mukaan.

Jos masturboiminen miehesi nähden tuntuu sinusta vaivaannuttavalta, kokeile sitoa silmäsi. Näin et näe miestäsi ja voit kuvitella olevasi yksin. Sidotut silmät tuovat lisäjännitystä esileikkiinne, kun et tiedä, mitä miehesi seuraavaksi aikoo.

3. Kiusoittele

Kun hierot miehesi penistä tai annat hänelle suuseksiä, tee se hellästi ja kiusoitellen. Kiihota miehesi aivan äärimmilleen ja pidä taukoa. Toista sama aina siihen asti, kun hän ei enää pysy nahoissaan. Pitäkää sitten hetki taukoa, jolloin miehelläsi on aikaa helliä sinua. Kun hän vihdoin pääsee sisällesi, annat hänelle voimakkaimmat väristykset koskaan.

4. Toteuta fantasia

On tärkeää, että voitte keskustella fantasioistanne yhdessä - vaikka ne eivät kaikki olisikaan toteuttamiskelpoisia. Kysy mieheltäsi, mitä hän todella haluaa, tai mistä hän salaa haaveilee. Jos strippaaminen on hänestä kiihottavaa, anna hänelle privaattishow. Jos hän haaveilee sitomisesta, hanki käsiraudat tuomaan uutta potkua petipuuhiinne. Vaikka kaikki fantasiat eivät olisikaan omaan mieleesi, pyri ottamaan ne huomioon siinä määrin, mikä itsestäsi tuntuu hyvältä. Näin seksinne on vapaampaa ja estottomampaa.

5. Puhu tuhmia

Miehesi innostuu takuulla, kun kuiskit rivouksia hänen korvaansa. Kun suutelette, kuiskaa hänelle se, mitä aiot tehdä seuraavaksi. Muista myös kehua kuinka hyvältä hän tuntuu ja kuinka kiihottunut oletkaan.

Lähde: Askdanandjennifer.com

Kilpailut

Uusimmat