Huippusuosittu Sinkkuelämää-sarja kertoi neljän naisen ystävyydestä ja heidän elämistään. Kaikki sarjan päähenkilöt olivat niin erilaisia, että monet sarjaa katsoneet naiset spekuloivat sillä, ketä sarjan hahmoa he muistuttavat eniten ja ketä taas heidän ystävänsä muistuttavat.
The Frisky -nettisivusto kertoo, että yleisimpiä naistyyppejä ei ole todellisuudessa neljä vaan kymmenen. Näiden naistyyppien piirteet paljastuvat yleensä tyttöporukassa.
Alla on esitelty kymmenen naistyyppiä.
1. Vastuullinen
Tämä nainen on kaveriporukassaan aina se järjen ääni. Hän ajattelee loogisesti, eikä mene yllättävissäkään tilanteissa hysteeriseen paniikkiin, vaan on kuin suojelusenkeli, joka kertoo rauhallisesti ja analyyttisesti, mitä tilanteessa on loogisinta tehdä. Tämä ystävä ei välttämättä ole se, kenelle soitat ensimmäisenä, kun etsit bilekaveria kaupungin yöhön, mutta hänen numeronsa näppäilet heti, kun haluat puhua jonkun kanssa elämän oikeasti suurista päätöksistä. Ihmissuhdeasioissa tämä ystävä osaa antaa parempia neuvoja kuin noudattaa niitä omassa rakkauselämässään.
2. Vamppi
Tämä ystävä on päiväsaikaa itse suloisuus, mutta yöelämässä hän saa aikaan enemmän säpinää kuin kukaan muu ystävistäsi, sillä juhliessa hän muuttuu viettelijättäreksi. Tämä ystävä on sekoillut monien tuntemiesi miesten kanssa - ehkä joka ex-poikaystäväsi tai salaisen ihastuksesi kanssa, vaikka nuo ovat yleensä ystäväporukoissa kiellettyä maaperää.
3. Houdini
Tämän ystävän erikoinen tapa on kadota yllättäen kuin maa olisi hänet niellyt. Tämä erikoistaito tulee yleensä parhaiten esille ulkona juhliessa. Olette lähteneet juhlimaan hyvällä bilefiiliksellä, mutta jo puolen yön aikaan huomaat, että ystävää ei enää näy missään. Kierrät yökerhoa ympäri turhaan, yrität soittaa ja tekstata, mutta et saa ystävää vastaamaan. Houdini on taas tehnyt temppunsa. Hän on saattanut väsyä ja lähteä hetken mielijohteesta kotiin tai vaihtanut baaria kuultuaan, että naapurikuppilassa on jotain kiinnostavaa. Tämän ystävä paras - ja huonoin - piirre on se, että hän on juuri näin spontaani.
4. Mielipideautomaatti
Tällä ystävällä on aina mielipide joka asiaan, eikä hän myöskään arastele kertoa sitä. Hän on määrätietoinen ja idearikas, mutta hänellä on myös paha tapa arvostella muiden tekemisiä kertomalla, että jos hän olisi ollut tuossa tilanteessa, olisi hän tehnyt "näin ja näin". Tuo on hänen huono puolensa, mutta samalla arvostat häntä siksi, että hänellä on omia mielipiteitä ja hän myös seisoo niiden takana. Tämä ystävä on myös luotettava ystävä, sillä aivan kuten hän pysyy uskollisena mielipiteilleen, pysyy hän uskollisena myös ystävilleen.
5. Koomikko
Jos olet alakuloinen tai haluat saada ajatukset irti raskaasta työpäivästä, on tämä nainen se, kenen puoleen pitää silloin kääntyä. Hänellä niin positiivinen elämänasenne ja hyvä huumorintaju, että toivoisimme jokainen saavamme niistä ripauksen itsellemme. Jos haluat nauraa niin, että vatsaan sattuu, on tämä ystävä parasta mahdollista seuraa, koska hän ei tunnu ottavan mitään turhan vakavasti.
6. Seurustelija
Jokainen toivoo joskus, että voisi olla kuin tämä nainen. Hänellä on luonteeltaan seurustelija, sillä hän tuntuu aina olevan suhteessa. Niinä harvinaisina hetkinä, jolloin hän sinkku, vetää hän miehiä puoleensa niin tehokkaasti, että hän on pian taas varattu. Tämä nainen on omanarvontuntoinen. Niin parisuhteissa kuin työelämässä hän tietää, miten hyvin häntä tulee kohdella, eikä hän siksi tyydy vähempään. Silloin kun tarvitset tsemppausta, kannattaa kääntyä tämän ystävän puoleen ja seurata hänen esimerkkiään. Itseluottamus on avain ja tällä naisella sitä riittää.
7. Hauskanpitäjä
Haluat lähteä juhlimaan keskellä viikkoa tai buukata äkkilähtömatkan etelään parin päivän varoitusajalla? Silloin kannattaa kääntyä tämän ystävän puoleen, sillä hän vastaa varmimmin myöntyvästi silloin, kun muut ystäväsi eivät. Tällä naisella on aktiivinen sosiaalinen elämä ja hän on hauskaa seuraa. Hän on myös aina valmis ex-tempora road tripille, mökkireissulle tai muuhun hauskanpitoon. Jos olet sinkku ja haluat tavata uusia ihmisiä, kannattaa tämän naisen kanssa pyöriä, sillä hän tuntee kaikki ja esittelee mielellään sinullekin uusia ihmisiä. Jossain vaiheessa tulee aika, jolloin elämässä bilettäminen ja huoleton hauskanpito ei olekaan enää tärkeintä. Silloin täytyy itse osata hillitä juhlintaansa, koska tämä ystävä ei ainakaan ole ensimmäisiä, ketkä niin tekevät.
8. Pessimisti
Tämän ystävän puheiden perusteella tuntuu siltä, että hänen asiansa ovat aina huonosti - tai ainakaan hän ei ainakaan pysty näkemään asioiden valoisaa puolta ellet sinä tai joku muu ole auttamassa häntä siinä. Pessimisti on taipuvainen valittamaan, eikä yleensä pysty tuomaan keskusteluun mitään positiivista. Tämän ystävän paras puoli on se, että koska hän itse tarvitsee ystäviä, jotka osaavat kuunnella hänen huoliaan, on hän itsekin loistava kuuntelija. Tämän ystävän huolia kuunnellessa ja häntä lohduttaessa keskustelukumppani voi myös kokea olevansa tärkeä ja tarpeellinen.
9. Tyylitaituri
Tämä tyylinikkari tietää uusista trendeistä nopeammin kuin muotilehtien toimittajat. Hänellä on tyylitajua ja hän seuraa muotimaailmaa. Hänen hyvä makunsa näkyy siinäkin, että hänellä on tapana keksiä ystävilleen aina ne parhaat syntymäpäivälahjat. Tiedät, että hänen vaatekaappinsa sisältö on kaveripiirisi kadehdittavin. Hän ei silti ylpeile vaatteillaan vaan onkin tyylitajunsa ansiosta kaveripiirisi paras makutuomari. Tämän ystävän kanssa kannattaa lähteä shoppailemaan, sillä hän tietää parhaat kaupat, ei väsy shoppailukierroksella ja osaa antaa arvokkaita mielipiteitä silloin, kun et itse ole varma, sopiiko löytämäsi vaate sinulle vai ei.
10. Nettiaktiivi
Tämä ystävä on kuin kotonaan netissä. Hän saattaa pitää blogia, päivittää twitteriä, tietää parhaat nettisivut ja ne nettikaupat, mitä useimmat eivät ole löytäneet. Tälle ystävälle lähetät forwardina hauskimmat ketjukirjeet ja hänen kanssaan chattailet Facebookissa, sillä hän tuntuu olevan usein kirjautuneena sinne. Hänen Facebook-seinänsä on myös kiinnostava seurattava, koska hän jakaa siellä parhaita nettilöytöjään olivat ne sitten kiinnostavia sanomalehtiartikkeleita tai hauskoja valokuvia. Vaikka tämä ystävä kertoo lähipiirilleen aktiivisesti kiinnostavista asioista, joita on nähnyt ja kuullut, voi hänellle silti huoletta uskoutua henkilökohtaisista asioista, sillä hän osaa vetää rajan siihen, mitkä asiat kertoa julkisesti ja mitkä pitää omana tietonaan.
Mikä naistyyppiin kuulut itse omassa kaveripiirissäsi? Miten monta kymmenestä eri tyypistä omasta lähipiiristäsi löytyy?














