Täydentävätkö vastakohdat toisiaan? 7 perustelua onnistuu vakuuttamaan

09.06.2014 10:15 -

Voiko parisuhde kahden täysin erilaisen ihmisen välillä toimia? Cosmopolitan-lehti listasi, miksi kannattaa rakastua aivan erilaiseen ihmiseen kuin itse on.

Kannattaako tapailla ihmistä, joka on samankaltainen kuin sinä, vai onko oman vastakohdan kanssa seurustelu parempi idea? Cosmopolitan-lehti listasi oman vastakohtansa kanssa seurustelun hyviä puolia.

1. Teillä on kaksi ystäväpiiriä

Jos kumppanisi on luonteeltaan vastakohtasi, on todennäköistä, että hänen ystäväpiiristään löytyy erilaisia ihmisiä kuin omastasi. Tällöin saatat luoda yllättäviä ystävyyssuhteita.

2. Opitte asioita toisiltanne

Jos olette hyviä eri asioissa, niin opitte toisiltanne uusia taitoja. Kumppanisi saattaa esimerkiksi innostaa sinutkin lähtemään lenkkipoluille, vaikka olisit elänyt pitkään sohvaperunana.

3. Löydätte helpommin kompromissiratkaisun

Jos pidätte täysin erilaisista elokuvista tai televisio-ohjelmista, opitte todennäköisesti pitämään huolen, ettei kumpikaan omi kaukasäädintä. Saatatte oppia tekemään kompromisseja myös muissa asioissa.

4. Yllätätte toisenne useammin

Koska ajattelette asioista eri lailla, niin kumppanisi onnistuu todennäköisesti yllättämään sinut useammin. Yllätyksien kanssa arkenne tuskin tulee olemaan tasapaksua.

5. Löydätte helpommin tasapainon arkiaskareissa

Mikäli toinen on siivousfriikki ja toinen sottapytty, niin ei huolta. Tärkeää on, että hyödynnätte toistenne vahvuudet. Toisen hoitaessa viikkosiivouksen, voi toinen ottaa vastuulleen esimerkiksi ruoanlaiton tai huonekalujen kokoemisen.

6. Perheenne voivat oppia toisiltaan

Jos toisen vanhemmat ovat hippejä ja toisen uraihmisiä, niin sunnuntaikahveista anoppilassa voi tulla yllättävänkin hauskoja. Myös perheidenne tavatessa toisensa, saattaa myös heidän maailmansa avartua.

7. Aikaa jää itsellekin

Jokainen tarvitsee joskus omaa aikaa. Tilannetta helpottaa huomattavasti, jos harrastuksenne ovat aivan erilaisia. Voitte rientää rauhassa omiin menoihinne, sillä kaikkea ei tarvitse jakaa kumppanin kanssa.

Aiemmin uutisoimme keinoista, joilla miehet luulevat pääsevänsä petipuuhiin naisten kanssa. Lue juttu tästä

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat