Rintaliivit tulikokeessa - Hyppy 5 000 metristä
Rock-historian isoin hitti oli joutua roskakoriin

Tiesitkö tämän? Kutittaminen käy esileikistä

Suhteet | 29.06.2012 21:15 | Senni Loikala | Luettu 5830 kertaa
Näin helppoa on saada kumppani himokkaaksi.

Coedmagazine-sivustolla kerrotaan, kuinka tehokas esileikki kutittaminen oikein onkaan. Monet kokevat toisen kutittamisen tai kutitetuksi tulemisen kutsuna lemmenleikkeihin, minkä takia se saa usein ihmiset virittymään tulevaan sänkyseikkailuun.

Vaikka kumppanisi väittäisi, ettei häntä saa kutiamaan millään, kannattaa silti testata parhaat kutituspaikat eli kyljet, kylkiluiden välit, jalkapohjat, kainalot ja niska. Varo kuitenkin, ettet innostu vain kutittamaan kumppaniasi liian pitkään, sillä joillekin ihmisille voi kehittyä myös pakkomielle kutittamiseen.

Jotta kutittaminen saa nauramaan ja kiljahtelemaan, tarvitaan oikea ajoitus ja kutituspiste. Kutiamisen tuntemus vaatii tunteen yllätetyksi tulemisesta, mikä aiheuttaa mielihyvän väristyksiä ja silmien kostumista naurusta. Testaa vaikka kutittamalla itseäsi kyljistä: todennäköisesti et tunne paljon mitään, koska kosketus ei tule yllätyksenä. 

Kutiaminen saa yleensä ihmiset nauramaan, mikä tekee olon rennoksi ja voi tehdä jopa immuunisysteemistäsi voimakkaamman. Yleensä toisen koskettaminen vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja saa aikaan intiimin ja jopa seksiä tihkuvan ilmapiirin.

Lähde: Coedmagazine

Avainsanat: esileikki

Kommentit

Luetuimmat

Suhteet Uusimmat Suosituimmat nyt 24h viikko
Lataa lisää
Lataa lisää




Lukijan tarinat
Osallistu! Etsimme Lukijan tarinat -juttusarjaamme sinun kokemuksiasi huonoimmista ensitreffeistä. Oliko treffikumppani pettymys, unelmiesi prinssi vai olivatko treffit muuten vain täysi katastrofi? Kerro tarinasi ja me julkaisemme parhaat!

Etunimi: (*)
Sukunimi: (*)
Ikä: (*)
Osoite: (*)
Puhelin: (*)
Sähköposti: (*)
(*) Pakollinen