"Tule luokseni hummeriksi pukeutuneena" - oudot treffitarinat huvittavat

09.04.2014 17:45 - Reija Saarinen

Nettideittailu on hauskaa puuhaa, mutta mitä tapahtuu ensimmäisillä treffeillä?

Moni sinkku on varmasti jossain vaiheessa kokeillut nettideittailua, sillä se on helppoa ja hauskaa. Netissä jutellessa toisesta kuitenkaan harvoin paljastuu ihan kaikkea, siitä syystä ensitreffit voivatkin olla mieleenpainuvia. Cosmopolitan keräsi yhteen muutamia pahimpia tapauksia.

"Tinderissä tapaamani mies säikäytti minut toden teolla sen jälkeen, kun olimme harrastaneet ensimmäisen kerran seksiä. Hän kertoi rakastavansa minua, mutta heti sen perään totesi, että ei todellakaan tarkoittanut mitä sanoi." Julia, 26

"Tiesin heti, että en ole kiinnostunut tästä miehestä, mutta pyysin hänet juhliin pelkästä kohteliaisuudesta. Kun pääsimme paikalle kerroin hänelle, että minun täytyy käydä vessassa ja lupasi tavata hänet myöhemmin. Sitten juoksin ystävieni luokse ja unohdin ajan kulun kokonaan. Kun vihdoin löysin hänet hän istui tuolilla minua odottaen. Hän oli minulle todella kiukkuinen ja rupesi itkemään. Annoin hänelle halauksen, mutta olin todellisuudessa hyvin onnellinen, kun hän totesi lähtevänsä kotiin. Sain häneltä seuraavana päivänä ystävällisen viestin, mutta emme enää toisille treffeille menneet." Anna, 32

" Tapasin hyvin seksikkään miehen ja hän aloitti keskustelun kysymällä minulta kenkieni kokoa sekä varpaankynsieni väriä. Kysyin häneltä onko hänellä mahdollisesti jalkafetissi, mutta hän vain totesi, että jokainen normaali mies haluaa, että naisella on kauniit jalat. Pari päivää myöhemmin hän nosti jalat taas puheenaiheeksi ja totesin, että meillä tuskin on tulevaisuutta yhdessä." Emily, 25

" Ensimmäinen nettideittini oli noin tunnin myöhässä illalliselta, mikä minusta on suunnattoman ikävää. Saapuessaan paikalle hän kulutti 20 minuuttia siihen, että hän kuvaili edellisen treffikumppaninsa vaginan pahaa hajua." Jenna, 27

" Minun kokemukseni sattui nuoruudessani. Minä itse olin se, joka ehdotti humalapäissään seksiä ravintolan vessassa. Tullessani ulos vessasta poliisi veti minut syrjään ja kertoi, että hän epäilee minua prostituutiosta. Pikkuhousut taskuissani yritin kovasti selittää heille, että vessassa on ystäväni. Samalla vuodatin suuria krokotiilin kyyneleitä. En saanut sakkoa, mutta poliisi totesi minulle, että en saa koskaan enää antaa miehen kohdella minua näin." Fangxing, 26

" Mies lähetti minulle tekstiviestin, jonka sisältö sai minut ymmälleen. Siinä luki seuraavaa: Tule luokseni hummeriksi pukeutuneena. Minä odotan sinua asussa, joka on tehty lateksista." Ashley, 27

Onneksi treffeillä voi myös onnistua. Vinkit hyvän vaikutelman tekemiseen löydät täältä.

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat